Sen jälkeen täytin tietokoneella hakemuksen henkilökortin uusimisesta, kotona sohvalla. Tähän asti kaikki meni hienosti ja helposti.
Sitten aloin varaamaan aikaa, jotta pääsisin jonottamatta antamaan sormenjälkeni molemmista etusormista sekä allekirjoituksen. Ensimmäinen vapaa aika oli kesäkuun kymmenes eli hieman yli kolmen kuukauden päässä.
No talvilomalla ollessani tutkin poliisin lupapalvelun aukioloaikoja. Avoinna olisi 9-12 maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin.
Hetken mielijohteesta menin torstaina 11.35 lupapalveluun. Edellä oli numeroiden mukaan noin 10 asiakasta. No jono ei edennyt. Mutta pian selvisi, että puolet jonotusnumeron ottaneista oli lähtenyt pois. Noin 11.55 pääsin asioimaan ja homma meni alle viidessä minuutissa.
Nyt on henkilökortti ns. uusittu ja se tulee aikanaan haluamaani paikkaan noudettavaksi.
Siis
- joko varaat ajan ja odotat kolme (3) kuukautta tai
- sitten kokeilet onneasi ja saat asiasi suoritettua noin 20-25 minuutissa.
Onko tässä tolkkua? Koomista on, ettei ajanvarauksesta löydy aikoja aiemmin.
Samalla tuli ilmi totuus, että Jämsässä tilanne on hyvä. Eräs vanhempi pariskunta oli jonossa odottamassa. He olivat Tampereelta ja olivat Jämsässä asioimassa. Tampereella on ns. aina 50-80 asiakkaan jono.
Taitaa meillä Jämsässä olla joku asia kuitenkin paremmin kuin Tampereella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti