maanantai 30. elokuuta 2021

eFatbike - Pienami / Rapuallas

Aurinko paistoi ja peltoreitin kokeilu oli edessä. Ensin ajelin Jämsän Nesteelle. Rusulan kautta ajoin Pahkalaan ja edelleen Pienamintietä aina tien päähän saakka. Sitten koitti pelto osuus. Vilja oli puitu, joten siitä vaan yli ison peltoaukeaman. Päädyin Pöyhölään ja matka jatkui kohti legendaarista Pavia. Ylitin Tampereen junaradan. Kuokkalan ja Koskelan talon ohitse poljin Alhon huopatehtaalle. Sitten ohitin Juvenin kosken ja painelin Matkosvuoren lansipuoltise Hallin tielle. Jatkoin matkaa Haaralankankaan vedenottamon ohitse aina Rapualtaille saakka. Sitten ajelin Rapakontien jatketta aina Pietilaan saakka. Vitikkalan sillan kautta ylitin joen, mutta kun mittarissa oli vielä alle 30 km, niin piti tehdä "Salmiset". Muutama mutka piti vielä tehdä, jotta tuli 30 km täyteen.

Matkalla oli yksi maitolaituri ja ilmeisesti renkipoika sen kupeella.

Matkaa kertyi 30,2 km.

Haaralankankaalla mietin, että miksi hevosia ja koiria ei saa siellä ulkoiluttaa. Hirvet ja pupujussit sekä metsän linnut saa sinne kuitenkin tarpeensa tehdä. Ja niin saa tehdä ihminenkin. Ei ollut kielletty kieltomerkillä. Myös endurokuskit saavat ajella alueella. Mutta kaikkeahan ei ole tehty maalaisjärjellä ymmärrettäväksi.





Ei kommentteja: