perjantai 1. tammikuuta 2021

Virmapyhä

Uuden vuoden 2021 ensimmäinen luontoretki tehtiin Virmapyhälle. Siis osoitteeksi Virmapyhäntie ja auto jätettiin parkkiin oikealle johtavan eli Vinnille menevän metsäautotien risteykseen. Aluksi kävelimme metsäautotietä Vinnille päin, kunnes vasemmalla puolen tietä oli levike. Siitä alkoi metsäkoneura, joka johti rantaan. Maa ei ollut roudassa ja renkaiden urissa oli välillä paljonkin vettä. Ajastaan pääsimme rannan tuntumaan. Järvipelastajien kumivene meni vielä joella kohti Päijännettä.

Rannassa kulki hyvä jonkinlainen polku, jota seurasimme. Vaikka kalliorinne oli hieman luminen ja jäinen, niin aika helppo siinä oli kulkea. Hiljalleen polku nousi rinnettä ylöspäin. Seurailimme uraa ja saavuimme ajastaan tielle. Koko ajan piti olla mielessä, ettei joudu talon pihaan. Varmuudeksi tarkistin sijainnin kännykkäsovelluksesta. Tarkalleen suoriin riveihin istutettu koivikko on mielenkiintoinen geometrinen metsikkö. Lopuksi kävelimme tietä pitkin takaisin autolle.

Matkaa reitillä ei ollut edes kahta kilometriä, mutta maasto on hieman haastava.











Ei kommentteja: