sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

eFatbike - Partala / Okskulma / Kaipola

Ei tätä miestä sohva vetänyt puoleensa. Keväiseen ulkoilmaan lähdin pyöräilemään. Lämpötila oli n. + 5 C ja hieman pohjoistuulinen keli. Ensin ajelin Kääpälän kautta Kilpakorpeen. Sitten peltotietä pitkin Pavin nurkille ja Partalaan. Sitten otin vasempaan hieman ennen Juvenin koskea ja ajelin sitä tietä pitkin Partalan mäen päälle.

Ysitien toisella puolen ohitin Virstajärven ja Rapsulan talon. Otin tiukan oikeaan kohti Okskulmaa eli menin Salavajärventietä pitkin. Ylä- ja alamäkien kautta saavuin Okskulmalle. Vanha liikennemerkki kelirikosta muistutti menneistä. Sitten alkoi polkeminen kohti Kakaristoa, missä käännyin oikeaan Salinmäentielle. Erääseen pihapiiriin tai ulkorakennuksen eteen oli kerätty kaikki muinaiset peltovekottimet.

Tunnetko ne kaikki?

Sieltä sitten kohti Olkkolaa ja Kaipolaa. Hulkkion satamssa poikkesin pyörähtämässä. Kaipolan vanhaa tietä  eli Hulkkiolahdentietä ajellessa tuntui jo kotoisalta. Ei mennytkään kuin hetki, kun oli Pispalan kulmilla. Pari mutkaa kiekkasin lisäkilometreiksi, että tuli 50 km täyteen.

Lopuksi oli pyörän, vaatteiden ja polkija pesu vuorossa.

Maitolaitureita oli matkalla vain 4 kpl eli maitolaiturien esiintyvyystiheys on 0,08 laituria per kilometri. Maitolaiturit sijaitsevat noin 12,7 km välein.

Noita maita ja mantuja ajellessa olen tullut pitkällisen pohdinnan jälkeen päätelmään:
"romunkerääjät asuvat maalla".

Sport Tracker näytti seuraavaa:
Matka 50,7 km
Ajoaika 2:55
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kirjoita kommentti