lauantai 18. huhtikuuta 2015

Uhataanko tätäkin kirjoittajaa oikeudella?

Lehtikirjoituksessa voi "näköjään" mainita virkamiehen nimen. Itse olen jo kaksi kertaa joutunut pyynnöstä poistamaan virkamiehen nimen Blogi -kirjoituksistani.

Ensimmäisen kerran soitettiin ja sanottiin, että poista heti minun nimeni. Se pitää korvata sanalla "kaupunki". No niin tein.

Toisen kerran olin hautajaisissa ja korkea virkamies soitti 4 kertaa aivan peräjälkeen kesken hautajaisten. Laitoin tekstarin ja kerroin olevani hautajaisissa. Sen jälkeen tuli teksti, että parempi poistaa heti tai asiaa tullaan käsittelemään oikeudessa. Poistin pyynnöstä tekstini.

Saa nähdä kuinka tulee käymään Jämsän Seudun mielipidekirjoittajalle, joka on maininnut virkamiehen nimen kirjoituksessaan :D

Asian selvittelin tapauksen jälkeen ja tälle ei ole mitään estettä mainita virkamiehen nimeä.

Sain asiaan tarkentavan sähköpostin.
"Julkisuuslainsäädäntö antaa tähän ihan selvät sävelet. Virkamiehiä (sekä poliitikkoja) voi ja saa arvioida heidän julkiseen vallankäyttöön liittyvissä asioissa aika reippaasti. Yksityisyyden puolellakin he ovat jonkinverran "turvattomampia" kuin tavikset. Tässä on perusteena se, että he vastaavat yhteisistä verorahoista."