lauantai 9. toukokuuta 2015

Valtuuston kokoukseen valmistautuessa

Täyty ottaa muutama dokumentti valtuuston kokouksen materaiaalista.

Tämän kohdan lukeminen jäi mieleeni. Jäin miettimään - Puuttuuko kaupungilta johtajuutta? Paljon tuotetaan tekstiä, mutta oleellinen puuttuu  V I S I O  ja M I T T A R I T.

Tämäkin kohta jäi mieleeni.

Jämsän kaupungin henkilöstömäärä viiden viimeisen vuoden aikana.

Ihmettelen miksi 2014 vuotta käsiteltäessä otetaan myös huomioon 2015 vuosi. Kaupungin valtuuston linjaama  100 hengen vähennys 2014 ja 2015 aikana ei ole vielä toteutunut. Suunta on oikea.

Talous on saatu paremmalle tolalle, mutta tiukka taloudellinen linja tulee jatkumaan. Tulevaisuuden ennustaminen kun on äärimmäisen vaikeaa.