Parkkipaikalta alkoikin polku, missä oli muutamat jalanjäljet lumessa. Sitä sitten vain lähdettiin eteenpäin. Saavuimme reittimme korkeimmalle kohdin ja avoimen Päijänteen kylmä talvinen etelätuuli tuntui luissa ja ytimissä. Laskeuduimme polkua pitkin alaspäin rinnettä. Saavuimme näköalapaikalle. Päijänteen itäranta oli udun peitossa. Lähimmät saaret vain näkyivät.
Näköalapaikalta meni polku kohti pohjoista ja sitä sitten vaan kohti pohjoisempia kalliomaalauksia kohti. Hieman menimme ohi, kun sijaintiamme tarkistettiin Maastokartat sovelluksesta. Hieman tultiin takaisin etelään päin. Sitten huomasimme rantaan laskeutuvia jälkiä. Muutama laskeutuminen suoritettiin hienosti. Aivan haluttuun tasoon ei uskallettu liukkaalla ja jäisellä kalliorinteellä laskeutua. Maalaukset sijaitsevat jotain metrejä vesirajan yläpuolella.
No täytyi todeta, että jäykkä ja kankea ruumis liukkaalla kalliorinteellä ei kaikkialle enää kulkeudu. Nousimme takaisin rinteen päälle. Menimme polkua pitkin takaisin näköalapaikalle ja siitä autolle.
Reipas ja itsesuojeluvaistoton sielu yhdessä ruumiin kanssa olisi perille päässyt. Kun olisi vielä ollut 5 m köyttä mukana, niin maali eli kalliomaalaukset olisi nähty.
Kesällä täytyy vesiltä käsin ottaa uusi yritys. Silloin pitää katsastaa sekä pohjoiset että eteläiset kalliomaalaukset.
Kesällä täytyy vesiltä käsin ottaa uusi yritys. Silloin pitää katsastaa sekä pohjoiset että eteläiset kalliomaalaukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti