perjantai 11. syyskuuta 2020

eFatbike - Rautavesi / Uuttana

Koitti pyöräilypäivä ja otin pyöräni auton perään. Suuntasin Kaivannontielle Koskenpäälle. Sitten pyörä pois auton perästä ja reppu selkään. Ensin suuntasimme Kaivannontietä luoteeseen. Sitten otettiin traktoriura vasemaan ja nenä kohti Luomea. Monttuinen ja kivinen pätkä oli edessä. Hetken matkaa oli talutettava, koska traktorin renkaan ura oli puolillaan vettä ja oli savisen liukas. No hetken kuluttua koitti metsäautotie. Sitä sitten poljettiin Luomeen.

Käännyimme Luomessa oikeaan ja ajettiin Valkeanluomentietä Hakalantielle. Kävimme katsomassa entistä seurakunnan leirikeskusta, Ainilaa. Jatkoimme kinttupolkua pohjoiseen Mustalahden reunaa seuraillen ja tulimme taas Hakalantielle. Siitä sitten vaan pohjoiseen päin Roosinpohjantielle. Ylitimme Pitkä-Uuttanan sillan. Vanhaa uittohistoriaa oli nähtävissä tien oikealla puolen.

Etenimme Roosipohjantietä koilliseen Keuruuntielle. Siitä oli sitten noin 5 km Koskenpäälle Hirsibaariin. Sitkeätä poljentaa ja kohta olimme baarin pihassa. Lihapiirakka maistui kyllä tässä vaiheessa erittäin hyvälle.

Jatkoimme tauon jälkeen Selkäniementietä kohti lähtö paikkaamme. Sitten käännyttiin oikeaan Kaivannontielle. Pian olimmekin lähtöpisteessä.

Matka tehtiin neljän (4) maitolaiturin taktiikalla. Toinen laituri oli ihan uusi, kahden viikon ikäinen kuulemma.

Tulin matkalla siihen johtopäätökseen, että Koskenpäällä asuu erittäin runsasta kahvinjuontia harrastava kansa. Sitä on tarjolla neljässä eri paikassa: Hirsibaarilla, Seurakuntaparkissa, kaupalla ja kirppiksellä. Ja Koskenpään kylän asukasmäärä on noin 700.

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 31,8 km
Aika 1:51









Ei kommentteja: