keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Nyt päästään kehittämään Jämsän matkailuelinkeinoa Himoksen avulla?

Joko nyt vihdoinkin päästään kehittämään Jämsää, Jämsän matkailuelinkeinoa, Himoksen hiihtokeskuksen lasketteluliiketoiminnan vetovoiman avulla?

Valtuusto hyväksyi maanantaina Himoksen Master Planin, joka on aivan eri henkinen kuin mm. Ruka vastaava ja aivan erilainen kuin netistä katsottuna pitkään vallinnut kansainvälinen mallilinja on. Valtuusto vei päätöksellään eteenpäin myös kaupunginjohtajan eron ja aiemmin erosi virastaan kaupunkisuunnittelupäällikkö. 

Jämsän kaupunki on kaupunginjohtajan vastuulla ja kaupunkisuunnittelupäällikön sekä teknisen johtajan toimesta kirjoittanut julkisesti paikallisessa lehdessä 27.10.2017 kantanaan, että rinneyrittäjän ja kaupungin välisestä

”vanhasta optioasiasta käräjäoikeus on todennut, että aikaisemmat optiot (1987) eivät enää ole voimassa. Hovioikeus vahvisti asian tuomiollaan 2.11.2009. Korkein oikeus ei antanut valituslupaa, joten myöskään vuoden 2005 vuokrasopimuksessa mainitut optiot eivät ole voimassa. kaupunkia sitovat oikeuden päätökset.” 

Ensinnäkin kaupungin ja ko. viranhaltijoiden kanta on virheellinen, minkä voi todeta mainituista oikeuden päätöksistä, jotka on liitetty kaupunginhallituksen pöytäkirjan liitteestä LIITE. Tieto on selvää harkittua harhaan johtavaa muunnetua totuutta.

Toiseksi voidaan todeta, että oikeus ei ole voinut tehdä osittaistakaan option purkamista muuten kuin, että kaupunki on sitä oikeudessa vaatinut.

Kolmanneksi voidaan kysyä, että miksi Jämsän kaupunki on halunnut vaatia ko. optioiden purkamista ja viranhaltijoiden em. julkisen kirjoituksen mukaan vielä kokonaan

Ymmärtääkseni rinneyrittäjä on aikanaan vaatinut ja saanut kaupungin maihin option omiin hiihtokeskuksen suunnitelmiinsa nojautuen. Tämä kertoo selkeästi, että Jämsän kaupunki ei ole tyytyväinen rinneyrittäjän toteuttamaan hiihtokeskukseen ja että sen mielestä kaupungin maa-alueista annetut option edellytykset eivät ole toteutuneet.

Neljänneksi tiedetään, että kaupunki pitää valitsemastaan kannastaan kiinni, että kaupunki ei voi toimia lain ja oikeuden päätöksien vastaisesti, eikä kehittää Rukan tapaan Himosta yhteistyökumppanina Himoksen rinneyrittäjä. 

Tämä näkyy konkreettisesti jo siinä, että kaupunki lähti yhteistyökumppaniksi majoitus- ja tapahtumayrittäjän Himoslomien kanssa toiseen kylpylähankkeeseen, mutta ei ensimmäiseen rinteiden juurella olleeseen kylpylähankkeeseen, mikä olisi tullut kaupungin omistamalle maalle, missä oli tämä kaupungin riitauttama vuokrasopimus optioehtoineen rinneyrittäjän kanssa.

Ottaako uusi kaupunginjohtaja ja kaupunkisuunnittelupäällikkö toisenlaisen kannan Himoksen rinneyrittäjän kanssa alueen kehittämiseen?

Löytyisikö dialogia eli vuoropuhelua?

Asiaa valtuutettuna seuranneena on 13 vuotta kulunut hukkaan siitä, kun kaupunki muutti kantansa rinneyrittäjän vuokrasopimuksen ehtoihin.

Jämsäläsiet ja Himos turistit kyselevät viikoittain, miksi Himoksen kehittymistä tarkoituksella jarrutetaan.

Jokohan vihdoinkin päästään kehittämisen tielle ja saadaan isot rattaat pyörimään. Saadaan sampo takomaan rahaa meidän veronmaksajien niin sanottuun pohjattomaan kirstuun..

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Eiköhän ole valtuutetuillekin ja valtuustoryhmille tullut selväksi miten joitakin heitä on pieni omia etujaan ajava piiri johtanut harhaan suunnitellusti. Pieni piiri on käynyt Jämsäläisten verokukkarolla pitkään ja raskaasti. Hävetkää!