Sain haasteen ja sen tarkoituksena oli visioida, mihin rakennuksen hirsiä voisi käyttää tulevaisuudessa. Ja laitoin Google Geminin töihin, käskyttää piti. Ja kuva muutti muotoaan....
Ohessa YouTube -videolla Saunakylät saunat. Kuvina on käytetty joko vanhoja tai uusia kuvia.
Ruotsista kantautuvat uutiset ovat karua luettavaa: tuulivoimabuumi, jonka piti kantaa meidät vihreään tulevaisuuteen, on ajanut päin seinää. Kun uusia hankkeita ei enää synny ja vakiintuneet yhtiöt, kuten Kalix Wind, kaatuvat konkurssiin, on aika kysyä, mitä opittavaa meillä on tästä Suomessa.
Investointien historiallinen romahdus
Green Power Swedenin tuoreet luvut paljastavat karun totuuden. Ruotsissa on nähty kolme peräkkäistä neljännestä, jolloin uusia investointipäätöksiä ei ole juuri tehty. Viimeisimmällä neljänneksellä julki tuli vain yksi pieni hanke. Kyseessä ei ole mikään pieni notkahdus, vaan markkinan lähes täydellinen pysähtyminen.
Suomi seuraa perässä
Meillä Suomessa tilanne näyttää pelottavan samankaltaiselta. Vaikka vuonna 2025 valmistuu vielä merkittävä määrä kapasiteettia, vuosi 2026 ammottaa tyhjyyttään. Jos Ruotsissa kaksi suurta yhtiötä kaatuu kannattavuusongelmiin, on vain ajan kysymys, milloin vastaava pudotuspeli alkaa toden teolla meillä.
Miksi kupla puhkesi?
Tuulivoiman ongelma on se, että se on äärimmäisen herkkä markkinoiden heilahteluille:
Onko Plan B olemassa?
Ruotsin kriisi on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun energiapolitiikka rakennetaan liiaksi yhden kortin varaan ilman riittävää taloudellista puskuria. Emme voi rakentaa yhteiskunnan perusinfraa pelkän optimismin varaan.
Nyt on aika pysähtyä ja miettiä, miten varmistamme energiansaannin ja investointien jatkuvuuden myös silloin, kun markkinaturbulenssi iskee. Tuulivoima on tärkeä osa palapeliä, mutta se ei saa olla koko kuva – varsinkaan jos se kuva on nyt murenemassa.
Viimeaikaiset luvut Ruotsin sähkömarkkinoilta (Affärsvärlden) ovat karua luettavaa. Ne osoittavat, että hallitsematon sääriippuvaisen tuotannon lisäys ilman vastaavaa kulutuksen kasvua tai varastointia on johtamassa sähköjärjestelmän rakenteelliseen kriisiin. On aika lopettaa puheet siitä, että negatiiviset sähkönhinnat olisivat merkki ”ilmaisesta energiasta”. Päinvastoin, ne ovat merkki rikkinäisestä markkinasta.
Negatiivisissa hinnoissa ei ole mitään positiivista. Kun sähkön hinta painuu pakkaselle, se tarkoittaa, että tuotantoa on säädettävä väkisin alaspäin tai siitä on maksettava kuluttajille. Tämä ei ole merkki tehokkuudesta, vaan hintakannibalisaatiosta. Tuulivoima syö tällöin oman kannattavuutensa, mutta samalla se tuhoaa kannustimet rakentaa välttämätöntä perusvoimaa, kuten ydin- ja vesivoimaa.
Tilanteen älyttömyys huipentuu niin sanottuihin tasapainotuspalveluihin. Vuonna 2025 Ruotsissa negatiivisten hintojen määrä laski hieman, mutta ei markkinoiden tervehdyttyä, vaan siksi, että tuulivoimantuottajille maksetaan nyt voimaloiden pysäyttämisestä. Samaan aikaan vesivoimaloissa juoksutetaan vettä ohi turbiinien korvausta vastaan. Maksamme siis tuottajille siitä, etteivät ne tuottaisi sähköä. Tämä on kansantaloudellista tuhlausta, joka lankeaa lopulta veronmaksajien ja kuluttajien maksettavaksi.
Erityisen huolestuttavaa on se, että tuulivoiman lisärakentaminen vain pahentaa ongelmaa. Esimerkiksi Vattenfallin Toledo-puistossa voimalat seisoivat vuonna 2024 peräti 17 prosenttia ajasta tuotannon rajoitusten vuoksi. Kun tuotanto ja sähkön vienti kasvavat samaan tahtiin, syntyy irvokas tilanne: Ruotsi vie ylijäämäsähköä ulkomaille pilkkahintaan samalla kun Skånen kaltaisilla alueilla kärsitään ajoittain huutavasta sähköpulasta.
Sähkömarkkinat tarvitsevat vakautta, ennustettavuutta ja perusvoimaa, joka ei ole riippuvaista säästä. Jos markkinahinnat eivät mahdollista investointeja säädettävään tuotantoon, olemme matkalla kohti järjestelmää, joka on kallis, epävarma ja täysin sään armoilla. Ruotsin tie on varoittava esimerkki: ilman helppoja ratkaisuja edessä on pitkä ja kallis korjausliike.
Nykyaikaista keskusteluilmapiiriä leimaa huolestuttava ilmiö: kär kärjistyminen ja impulsiivinen reagointi. Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa rakentava vuorovaikutus jää usein kovaäänisen loukkaantumisen ja verbaalisen hyökkäävyyden jalkoihin. Kyse ei ole vain eriävistä näkemyksistä, vaan laajemmasta yhteiskunnallisesta haasteesta, joka liittyy keskittymiskykymme murenemiseen ja läsnäolon puutteeseen.
Digitaalinen ympäristö on muuttanut tapamme kohdata toisiamme. Kun vastapuoli on vain tekstiä näytöllä, inhimillinen yhteys ohenee ja kynnys koviin sanoihin madaltuu. On hämmentävää huomata, kuinka nopeasti keskustelu eskaloituu riidaksi, kun nopeat tunnereaktiot ohittavat harkinnan. Älypuhelinten aikakaudella meiltä vaaditaankin entistä tietoisempaa ponnistelua, jotta maltamme todella perehtyä muiden ajatuksiin ennen vastalauseen esittämistä.
Yksi keskeisimmistä ongelmista on ehdottomuus omien tunteiden ja oikeuksien suhteen. Jos omista mielipiteistään tekee loukkaamattomia, sulkeutuu samalla mahdollisuudelta oppia uutta tai löytää kompromisseja. Liiallinen suojautuminen erilaisten näkemysten aiheuttamalta epämukavuudelta estää aitoa vuoropuhelua ja syventää vastakkainasettelua.
Ratkaisu ei löydy muiden vaientamisesta, vaan itsetutkiskelusta ja kuuntelun taidosta. Meidän on palattava perusasioiden äärelle: annettava tilaa toisen puheenvuorolle ja hyväksyttävä se tosiasia, ettemme voi hallita muiden ajatuksia – ainoastaan omia reaktioitamme. Inhimillisyys ja sivistys punnitaan juuri niissä hetkissä, kun olemme eri mieltä.
Ensi kerralla, kun koet tarvetta vastata provokaatioon kiivaasti, kokeile pysähtymistä. Pieni hetki ennen reagointia voi säästää turhalta riidalta ja auttaa säilyttämään kunnioittavan yhteyden toiseen ihmiseen. Hiljaisuus ja harkinta eivät ole heikkoutta, vaan osoitus vahvasta itsetuntemuksesta ja tunneälystä.
Yhdistystoiminta on yhteisöllisyyden kaunein muoto. Se perustuu talkoohenkeen, yhteiseen intohimoon ja ennen kaikkea luottamukseen. Kun valitsemme yhdistykselle puheenjohtajan, emme anna hänelle vain nuijaa, vaan annamme hänelle avaimet ja vastuun yhteisömme tulevaisuudesta. Parhaimmillaan puheenjohtajuus on upea matka, jossa johtaja kasvaa yhdessä yhdistyksen kanssa.
Aito johtajuus on kuitenkin enemmän kuin pelkkä merkintä ansioluettelossa. Se on läsnäoloa, kuuntelua ja aitoa halua ymmärtää yhdistyksen arkea. Jotta yhdistys voi kukoistaa, se tarvitsee vetäjän, jolla on aikaa pysähtyä ja perehtyä siihen, mitä jäsenistö ja vapaaehtoiset todella tarvitsevat.
Johtajuus on palvelua ja mahdollistamista
Kun puheenjohtaja tuntee yhdistyksen juuret ja käytännön työn, hän pystyy tekemään päätöksiä, jotka kantavat hedelmää. Silloin hän ei ole pelkkä hallinnollinen kasvo, vaan moottori, joka antaa muille tilaa onnistua. CV-merkintä on hieno palkinto tehdystä työstä, mutta sen todellinen arvo syntyy vasta silloin, kun se on ansaittu aidoilla teoilla ja sitoutumisella.
Jotta voimme pitää yhdistyksemme elinvoimaisina, meidän on hyvä pysähtyä pohtimaan yhteistä parasta:
Annetaan yhdistykselle happea ja intoa
Yhdistys on elävä organismi, joka tarvitsee verta, happea ja välittämistä. Tarvitsemme vetäjiä, jotka seisovat jäsenten rinnalla ja ovat saavutettavissa. Kun puheenjohtajan sydän on mukana, se heijastuu kaikkeen: ilmapiiri paranee, asiat etenevät ja vapaaehtoiset tuntevat itsensä arvostetuiksi.
Tehdään yhdessä yhdistystoiminnasta paikka, jossa jokainen titteli on merkki aidosta sitoutumisesta. Kun kunnioitamme yhdistyksen tarkoitusta ja toisiamme, rakennamme yhteisöjä, jotka kestävät aikaa.
Viime aikoina tuulivoiman tuotantoennusteet ovat poikenneet merkittävästi todellisesta tuotannosta. Fingridin mukaan ennusteet perustuvat sääennusteisiin ja tuottajien omiin arvioihin, mutta ne eivät ole aina pitäneet paikkaansa.
Suuret erot ennusteissa: Esimerkiksi 9. tammikuuta ennuste odotti noin 2 780 megawatin tuotantoa, mutta todellinen tuotanto oli noin 5 700 megawattia. Ero oli lähes 3 000 megawattia, mikä vastaa melkein kahden Olkiluoto 3 -ydinvoimalan tehoa.
Vaikutus sähkön hintaan: Ennusteet vaikuttavat pörssisähkön hintaan. Jos sähköä ennustetaan olevan vähemmän kuin sitä todellisuudessa on, sähkön hinta voi nousta tarpeettoman korkeaksi. Tämä tarkoittaa, että kuluttajat saattavat maksaa sähköstä liikaa ennustevirheiden vuoksi.
Sähköjärjestelmän tasapainotus: Kun tuulivoimaa tulee ennustettua enemmän, ylimääräistä sähköä myydään eteenpäin ja sitä käytetään esimerkiksi kaukolämpöyhtiöiden sähkökattiloissa ja akkujen lataamiseen.
Haasteet: Tuulisuutta on vaikea ennustaa tarkasti yli vuorokautta etukäteen. Suomessa on jo niin paljon tuulivoimaa (yli 9 300 megawattia), että pienetkin muutokset tuulessa vaikuttavat sähköverkkoon valtavasti.
Miten tilannetta hallitaan? Fingrid päivittää ennusteita jatkuvasti 15 minuutin välein. Jos sähköverkossa on liikaa tai liian vähän sähköä, järjestelmää tasapainotetaan automaattisesti säädöillä, joita yritykset ovat tarjonneet markkinoille.
Yhteenveto: Vaikka ennusteet ovat välillä pahasti pielessä, sähköjärjestelmä pysyy pystyssä teknisten säätötoimien ja joustavan kulutuksen ansiosta. Ennustevirheet kuitenkin vaikeuttavat sähkön hinnan ennakoitavuutta.
Jämsässä on viime aikoina iloittu uusista laavuista. Hartusvuori, Kansanopisto, Toijala ja Morvan reitit taukopaikkoineen ovat tärkeitä lisäyksiä, mutta ne ovat vain pieni pintaraapaisu siitä, mitä meille on lupailtu. Jämsän kaupungilla on ollut jo useita vuosia tekeillä kunnianhimoinen Himos–Jämsä-ulkoilureitistöhanke, jonka tavoitteet asetettiin korkealle.
Hankkeen suunnitteluvaiheessa määritettiin peräti 168 kilometrin mittainen luontoliikuntareitistö, jonka oli tarkoitus tarjota laadukkaat puitteet eri käyttäjäryhmille. Erityisesti maastopyöräilijät nostettiin yhdeksi reitistön pääkäyttäjäryhmäksi. Tällä hetkellä luonnossa liikkuvan näkökulmasta tulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi: olemme saaneet muutaman uuden makkaranpaistopaikan, mutta yhtenäinen, laadukas ja eri käyttäjäryhmät huomioiva reitistö puuttuu yhä.
Aika ajaa ohi – matkailu ja asukkaat kärsivät
Talvet ovat nykyisin lyhyitä ja hiihtokausi kestää parhaimmillaankin vain muutaman kuukauden. Kattavalle ja laadukkaalle ympärivuotiselle luontoliikuntareitistölle olisi huutava pula. Samaan aikaan monet muut matkailukaupungit ovat menneet meistä vauhdilla ohi tässä asiassa. Tämä ei ole vain harrastuskysymys, vaan se vaikuttaa suoraan Himos–Jämsän vetovoimaan matkailukohteena ja alueen talouteen.
Upeat laavut ovat hienoja, mutta ilman selkeää opastusta ja yhtenäistä polkuverkostoa ne jäävät irrallisiksi saarekkeiksi. Reittien alkupisteitä ja tarkkoja sijainteja on tällä hetkellä vaikea löytää maastosta puutteellisten merkintöjen vuoksi. Jotta niin paikalliset asukkaat kuin Himoksen turistitkin löytäisivät tiensä kohteille, on koko infrastruktuurin – niin polkujen kuin opasteidenkin – oltava kunnossa.
Kysymys kaupungille
Jämsällä on kaikki potentiaali olla luontoliikunnan edelläkävijä. Nyt tarvitaan kuitenkin konkreettisia teitä ja selkeitä polkuja pelkkien suunnitelmien ja yksittäisten nuotiopaikkojen sijaan.
Kuvituskuva
Tänään 13. tammikuuta vietetään nuutinpäivää. Monelle se on vain päivä, jolloin joulukuusi kannetaan ulos, mutta historiamme tuntee päivän huomattavasti värikkäämpänä ja merkityksellisenä taitekohtana. Nuutinpäivä ei ole pelkkä siivouspäivä, vaan se on joulun juhlakauden huipentuma, joka ansaitsisi tulla nähdyksi uudessa valossa.
Viikkojen ajan on nautittu ruuasta, juomasta ja muistettu niin vierailevia vainajia kuin talon haltijoitakin. Perinteisesti pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka jälkeen arki sai taas alkaa. Vaikka nuutinpäivän paikka kalenterissa siirtyi 1700-luvulla tammikuun seitsemännestä nykyiselle paikalleen, sen ydin on säilynyt: se on yhteisöllinen puhdistusriitti.
Nuuttipukkiperinne, joka jatkui elävänä viime sotiin asti, on kiehtova osa suomalaista kansanperinnettä. Nokiin sotketut kasvot, tuohinaamarit, nurinpäin käännetyt nahkaturkit ja seipäät loivat hahmoja, jotka muistuttivat meitä elämän villistä ja arvaamattomasta puolesta. Kysymys ”Onko hiivoja jäljellä?” oli kutsu vieraanvaraisuuteen. Talon vauraus ja maine mitattiin siinä, miten se kohteli näitä outoja vieraita. Seinään piirretyt haarikan kuvat olivat kunniamerkkejä, joita kelpasi esitellä koko talven.
Tänä päivänä, kun monet kokevat yksinäisyyttä ja yhteisöllisyyden murenemista, voisimme ottaa oppia nuuttipukeista. Ennen vanhaan kulkueeseen liittyi ihmisiä matkan varrelta, ja pukkien keräämät ruuat nautittiin yhdessä kylän tansseissa. Joulunajan oljet kannettiin ulos porukalla, melun ja soiton saattelemana. Se oli kollektiivinen tapa sanoa hyvästit pimeydelle ja toivottaa työkausi tervetulleeksi.
Meiltä puuttuu nykyään tällaisia "veronmaksuja" naapureillemme – hetkiä, joissa jaamme kertyneen hyvän ja juhlimme yhdessä ennen arkeen palaamista. Nuutinpäivän perinne muistuttaa meitä siitä, että vieraanvaraisuus on hyve ja iloinen melu on paras tapa karkottaa talven synkkyys.
Ehkä ensi vuonna emme vain sammuta valoja hiljaisuudessa, vaan muistamme nuuttipukkien tavoin kiittää kuluneesta juhlasta ja kantaa "oljet ulos" hieman äänekkäämmin ja yhdessä muiden kanssa.
Keskustelu tuulivoimasta toistaa samaa kaavaa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Tuore saksalaislehdistön raportointi (mm. Westfalenpost ja Rheinische Post) osoittaa, että kansalaisten kokema huoli ja hätä ovat universaaleja. Kyse ei ole vain yksittäisistä valittajista, vaan laajasta huolesta elinympäristön peruuttamattomasta muuttumisesta.
Tuulivoimaa markkinoidaan johdonmukaisesti ympäristöystävällisenä ratkaisuna, mutta todellisuus voimaloiden varjossa on toinen. Kun teollisen kokoluokan tuulipuistoja rakennetaan, joutuvat ilmastonsuojelu ja luonnonsuojelu rajuun vastakkainasetteluun. Nykyinen kehitys näyttää siltä, että luonto on valmis uhraamaan itsensä ilmastotavoitteiden alttarilla.
Luonnon ja maiseman pysyvä muutos
Saksalaisessa keskustelussa nostetaan esiin kriittisiä huomioita, jotka pätevät suoraan myös suomalaiseen metsärakentamiseen. Ensimmäinen uhri on usein metsä. Rakentamisen vaatima valtava maanmuokkaus johtaa topografisiin muutoksiin: alkuperäiset luontotyypit katoavat, ja maan kosteustasapaino sekä pintavesien valumaolosuhteet muuttuvat pysyvästi.
Kyse ei ole vain visuaalisesta haitasta, vaan ekosysteemin perusrakenteiden tuhoutumisesta. Kun tähän lisätään lapojen kulumisesta syntyvät mikromuovi- ja hiukkaspäästöt sekä meluhaitat, on asukkaiden huoli elinympäristönsä puolesta enemmän kuin oikeutettu. Myös kiinteistöjen arvon aleneminen on todellinen taloudellinen riski, joka jää usein yksilön kannettavaksi.
Demokratia ja paikallinen ääni
On aiheellista kysyä, onko demokratian sääntöjä rikottu. Liittovaltion – tai meillä valtakunnan – tason päätöksentekijöiden visiot eroavat merkittävällä tavalla paikallisten asukkaiden näkemyksistä. Kun päätöksiä runnotaan läpi ylhäältä päin, kansalaiset tuntevat jäävänsä vaille aitoa vaikutusvaltaa omaan lähiympäristöönsä.
Haittojen vähättelystä aitoon sääntelyyn
Tuulivoiman haitat joko kiistetään, niitä vähätellään tai niitä pidetään "välttämättöminä uhrauksina". Tämä ei ole kestävä peruste laiminlyödä ympäristönsuojelua tai asukkaiden hyvinvointia.
Meidän on vaadittava parempaa sääntelyä. Monet haitoista olisivat suhteellisen helposti lievennettävissä, jos sääntelyyn ja sijoitteluun liittyvää poliittista tahtoa löytyisi. Luonnon monimuotoisuutta ei saa tuhota ilmastonsuojelun nimissä, varsinkin kun tekniikka ja sijoittelun ohjaus mahdollistaisivat kestävämmätkin ratkaisut.
On aika lopettaa paikallisten asukkaiden hätähuutojen ohittaminen ja tunnustaa, että vihreä siirtymä ei ole kestävä, jos se jättää jälkeensä ruhjottua luontoa ja pettyneitä ihmisiä.
Suomi on täynnä kuntia, joiden nimet eivät sano keskivertokansalaiselle mitään. Meillä täällä Keski-Suomessa on kuitenkin käsissämme brändi, joka on tunnetumpi kuin itse kaupunki. On aika kohdata tosiasiat: suuri osa suomalaisista tietää tasan tarkkaan, missä on Himos, mutta Jämsän sijaintia joudutaan arpomaan kerta toisensa jälkeen.
Tästä saatiin vastikään herkullinen, joskin hämmentävä esimerkki televisiosta. Kun visailuohjelmassa kysyttiin H-kirjaimella alkavia Suomen kuntia, vastaus tuli apteekin hyllyltä: ”Himos!” Vaikka vastaus oli teknisesti väärä, se oli henkisesti täysin oikeassa. Ihmisten mielikuvissa me asumme ”Himoskella”.
Miksi me taistelemme tätä vastaan? Miksi kulutamme verovaroja ja markkinointieuroja sen selittämiseen, että ”Jämsä on se kaupunki siinä Himoksen vieressä”?
Jos Jämsän kaupunki muuttaisi nimensä virallisesti Himokseksi, hyödyt olisivat kiistattomat:
Joku saattaa sanoa, että menetämme historiamme, huopatossut ja paperitehtaat. Mutta eivät ne mihinkään katoa – ne vain sijaitsevat jatkossa Suomen dynaamisimmassa kaupungissa nimeltä Himos. Jos kerran TV-visailuissakin kansa tietää meidät H-kirjaimesta, niin vastataan huutoon.
Tehdään rohkea päätös ja laitetaan Jämsä kerralla maailmankartalle. Ei enää selittelyjä, vaan suoraan Himoskelle!
Tuumataas tovi... Täytyy kysyä, mitä mieltä vaimo on.
Perustelu Jämsän uuden päiväkodin nimeksi "Villavekkuli"
1. Villa on meidän tarinamme
Jämsän ja Partalanmäen nousu maailmankartalle on kirjoitettu villalla. Villa on materiaali, joka on tuonut leivän pöytään tuhansille jämsäläisille sukupolvien ajan. Nimi Villavekkuli kantaa tätä perintöä ylpeydellä. Se muistuttaa meitä siitä, että uusi päiväkoti seisoo vahvasti sen osaamisen ja työn päällä, jolla tämä kaupunki on rakennettu.
2. Pehmeys ja suoja: Kuin huopainen halaus
Villa on luonnon oma ihme: se lämmittää pakkasella ja hengittää helteellä. Päiväkodin nimenä se symboloi turvallisuutta ja välittämistä. Se viestii vanhemmille, että heidän lapsensa ovat paikassa, joka on yhtä pehmeä, suojaava ja kodikas kuin aito villainen huopa. Villavekkuli on kuin lämmin halaus keskellä arkea.
3. "Vekkuli" – Lapsuuden riemu ja pilke silmäkulmassa
Vaikka kunnioitamme historiaa, päiväkoti on elämän ja naurun paikka. Vekkuli kuvaa lapsen luontaista uteliaisuutta, kekseliäisyyttä ja elämäniloa. Se kertoo, että tässä päiväkodissa arvostetaan lapsuuden itseisarvoa: oikeutta leikkiin, hassutteluun ja omana itsenään loistamiseen. Se on lupaus siitä, että perinteiden rinnalla asuu aina iloinen pilke silmäkulmassa.
4. Sukupolvien silta
Kun pieni lapsi astuu Villavekkuliin, hän kantaa mukanaan palan isovanhempiensa ja heidän vanhempiensa tarinaa. Nimi tekee historiasta elävää, käsin kosketeltavaa ja rakastettavaa. Se opettaa lapsille jo pienestä pitäen, mistä he tulevat, samalla kun se antaa heille rohkeat siivet (ja lämpimät tossut) kulkea kohti tulevaa.
"Villavekkulissa Jämsän pehmeä historia ja tulevaisuuden kirkkaat silmät kohtaavat. Se on nimi, joka tuoksuu kodilta, tuntuu turvalta ja kalskahtaa ilolta."
Pikku-Kalle kysyy isältään: "-Isi, mitä on politiikka?" Isä ottaa piipun suustaan, istahtaa mukavampaan asentoon nojatuolissa ja alkaa kertoa: "-Hyvä kysymys poika. No, koska minä ansaitsen leivän tälle perheelle ja teen tuloa, minä olen Kapitalismi.
Äiti päättää rahankäytöstä ja hänellä on sananvalta tässä perheessä, niin hän on hallitus. Me pidämme sinusta huolta, joten sinä olet kansa. Ja musti pitää vahtia ja käy isän kanssa metsästämässä, joten musti on työväenluokkaa. Ja pikkuveljesi on tulevaisuus."
Kalle miettii asioita ja käy nukkumaan. Keskellä yötä hän herää pikkuveljensä itkuun: veli on tehnyt tarpeensa kesken kaiken, ja vaipat ovat likaiset. Koska Kalle ei itse osaa vaihtaa vaippoja, niin hän menee vanhempien huoneeseen.
Isä on poissa ja äiti nukkuu sikeää, rauhallista unta. Samassa ulko-ovi avautuu, ja isä ja musti tulevat yökävelyltä sisään. "Isi, nyt mä tiedän mitä politiikka oikein on". "No Kalle, mitä se mielestäsi on?"
"No se on sitä kun kapitalismi kusettaa työväenluokkaa ja hallitus on sillä aikaa umpiunessa. Kansa laiminlyödään ja tulevaisuus on yltä päältä paskassa."
Jori Reijulan ensimmäistä vuotta (2025) voidaan analysoida useasta eri näkökulmasta. Analyysi osoittaa, että hän on omaksunut roolinsa muutosjohtajana, joka painottaa erityisesti viestintää, elinvoimaa ja strategista pitkäjänteisyyttä.
Tässä on analyysi suoriutumisesta eri osa-alueilla Jämsän Seudun tekstin valossa:
1. Muutosjohtaminen ja organisaatiouudistus
Reijula aloitti kautensa viemällä läpi elinvoimaorganisaatiouudistuksen heti alkuvuodesta. Tämä osoittaa päättäväisyyttä ja kykyä nopeaan toimintaan, vaikka kunta-ala oli hänelle uusi. Hän on selvästi tunnistanut tarpeen muuttaa kaupungin toimintatapoja ("Jämsä ei voi jatkaa kuten ennen") ja on onnistunut luomaan tästä yhteisen tahtotilan hallituksen ja sidosryhmien kanssa.
2. Talouden hallinta ja realismi
Kaupunginjohtajan ote talouteen vaikuttaa tasapainoiselta ja harkitulta.
3. Elinvoiman ja elinkeinoelämän edistäminen
Tämä on selvästi Reijulan vahvinta aluetta. Vuoden aikana on saavutettu konkreettisia onnistumisia:
4. Viestintä ja imagon rakennus
Reijula on ottanut aktiivisen roolin Jämsän brändin uudistajana.
5. Strateginen työskentely
Uuden kaupunkistrategian rakentaminen on ollut vuoden suurin ponnistus. Se, että hän on osallistanut prosessiin laajasti asukkaita ja sidosryhmiä, kertoo demokraattisesta ja osallistavasta johtamistavasta. Strategian ytimeen nostetut teemat (turvallisuus, kansainvälistyminen, hyvä työnantajuus) vastaavat nykyajan kuntakentän haasteisiin.
Yhteenveto
Vahvuudet:
Haasteet jatkossa:
Arvio: Reijula on suoriutunut ensimmäisestä vuodestaan erinomaisesti muutosagenttina. Hän on onnistunut kääntämään keskustelun painopisteen menneistä rakennemuutoksista tulevaisuuden mahdollisuuksiin, mikä on kriittistä Jämsän kaltaiselle kaupungille. Hän on pikemminkin "mahdollistaja" ja "suunnan näyttäjä" kuin perinteinen virkamiesjohtaja.
Pakkasennätykset vaihtelevat sen mukaan, puhutaanko virallisista sääaseman mittauksista vai moderneista satelliittihavainnoista. Tässä ovat kylmimmät mitatut lukemat:
Suomen virallinen pakkasennätys on −51,5 °C. Tämä hyytävä lukema mitattiin Kittilän Pokassa 28. tammikuuta 1999. On huomioitavaa, että saman tammikuun aikana useilla muillakin Lapin asemilla mitattiin yli 50 asteen pakkasia, mikä teki talvesta poikkeuksellisen historiallisen.
Maailman kylmimmän vakituisesti asutun paikan tittelistä kilpailee kaksi kylää Siperiassa, Venäjällä. Ennätyslukema on −67,7 °C, ja se on mitattu Oimjakonissa vuonna 1933 sekä Verhojanskissa vuonna 1892. Erityisenä erikoisuutena Verhojanskissa on mitattu myös +38 °C helteitä, mikä tarkoittaa, että paikan lämpötilavaihtelu on peräti 105 astetta.
Etelämanner pitää hallussaan koko maapallon absoluuttisia ennätyksiä. Virallinen sääaseman mittaama ennätys on −89,2 °C, joka mitattiin Vostok-tutkimusasemalla 21. heinäkuuta 1983. Tästä on olemassa myös epävirallinen satelliittien havaitsema ennätys, joka on noin −93 °C – −94 °C. Näitä satelliittimittauksia itäisellä Antarktiksen ylängöllä ei kuitenkaan pidetä virallisina maailmanennätyksinä, koska kyseessä ei ole suora maanpinnalla tehty sääasemamittaus.
