sunnuntai 23. lokakuuta 2022

eFatbike - Ravirata / Rapula / Rasuanniemi

Eilisen karttatutkiskelun jälkeen raikkaana syysaamuna lähdin pyöräilemään. Edessä oli kolmen ärrän reissu; Ravirata, Rapula ja Rasuanniemi.

Ensin ajelin Kääpälän kautta raviradalle ja siitä vain eteenpäin Matkosvuoren juurelle saakka. Sitten polkaisin Hallin tien yli ja vanhaa junaradan pohjaan vedenottamolle. Kohta edessä olikin Rapula. Betoni Sammon kautta menin Mäntylän talon sivuitse Kantalanraitille. Ajelin Lehmisuon ja Paratiisin kautta Rasuanniemen kärkeen. Loppumatka menikin reittiä Toijala, Virtasalmi, Linnasenrinne ja Kellokallio. Lopuksi laskeuduin Pispalaan.

Pohjavesialueella ihmettelin kylttiä, missä kielletään koirien ulkoilutus ja ratsastaminen, kun tulee Hallin tieltä päin. Jämsänkoskelta tullessa ei kylttiä ole, joten sieltä päin tullessa koiraa ulkoiluttamaan ei ole kiellettyä. Samaisella kieltoaluella pörrää fossiilisilla polttoaineilla kulkevia kaksirenkaisia ja se on sallitttua, koska kieltomerkkiä ei ole. Mielestäni jotain tässä on outoa. Ja vielä hirvien ja lintujen ynnä muiden metsäneläimien kakki on muuten aivan luontoystävällistä, mutta ne koirat ja hevoset....

Matkaa kertyi 36,4 km https://share.trailmap.fi/11107329586719














Ei kommentteja: