Päätökset menee pääsääntöisesti, niin että ensin lautakunta, jota asiantuntijalautakunnaksikin kutsutaan, käsittelee asian. Valmistelun lautakunnalle tekevät toimialan asiantuntijat. Tarvittaessa asiantuntijat käyttävät konsultteja apuna. Tästä syntyy lautakunnan päätös.
Lautakunnat ovat hallituksen alaisia työrukkasia, valmistelevat asioita sille. Hallitus käsittelee lautakunnista tulleet asiat. Lopuksi sitten valtuusto päättää.
Näin se menee niinkuin pääsääntöisesti.
Mutta jos ketju pettäää alkuvaiheessa:
- konsultin työ ei ole laadukasta
- asiantuntijat eivät ole ammattilaisia
- valmistelu ei täytä lain kirjainta
- valmistelu ei ole puolueetonta
- valmistelu ei ole yrittäjiä kohtaan tasa-arvoista
Jos lautakunta ei tuota laadukasta tulosta eli laadukkaita päätöksiä, niin hallituksen ja valtuuston on vaikea ottaa kantaa erityiskysymyksiin.
Valmistelun ollessa puutteellista, niin päätökset hallituksessa ja valtuustossa voivat olla susia.
Mutta myös asiantuntijat eli virkamiehet voivat valmistella asioita tietyllä tavalla. Pahimmassa tapauksessa he voivat ns. kostaa yrittäjälle. Tai sitten virkamies voi ajaa jotain tiettyä asiaa äärimmäisen määrätietoisesti pyrkien haluamaansa lopputulokseen.
Nämäkin on nähty.
Mutta optimistisena uskon, että valmistelutyö on laadukasta ja syntyy hyviä päätöksiä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti