Taas oli se vuosi edessä, kun keväällä piti hankkia uusi kaasugrilli. Tilasin tuotteen netistä ja hain paikallisesta rautakaupasta. No sitten oli aika koota kaasugrilli. Osat levittelin autotallin eteen sopivaksi katsomaani järjestykseen.
Heti aluksi otin jo ohjeen eteeni, koska vanhasta kokemuksesta tiedän, että aikaa tulee palamaan 2-3 h. Vanha kokemus oli noin viiden vuoden takaa, joten se ei juurikaan helpottanut. Tiesin, että aikaa tulee palamaan ja sormi menee välillä suuhun.
Ensimmäisen sivun ohjeen kohdalla tuli jo pientä sovittelua ja arpomista. Kuvan mukaan yritin valita oikeat jalat oikeisiin nurkkiin, missä olisi oikea määrä reikiä ja oikeissa kohdissa. Pariin otteeseen tein pieniä säätöliikkeitä, vaihdoin jalkojen paikkaa. Ohje oli melko huono, jo näitä vertaa suureen ruotsalaiseen tavaratalojättiin ja sen ohjeisiin.
Loppu kasauksesta menikin kokolailla helposti. Osat löysivät paikkansa nopeasti.
Mutta noin jalkojen paikat... Sen muistan, että viisi vuotta sitten täytyi samassa kohdin tuumia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti