tiistai 31. toukokuuta 2022

Rohkea kirjoitus Pauliina Ylitalolta

Luin Keskisuomalaista maanantaina 30.5.2022. Mielestäni ainoa seutukunnan oikea tutkiva journalisti Pauliina Ylitalo oli kirjoittanut rohkean uutisanalyysin. Demokratian kriisiä on avattu poikkeuksellisen rohkealla tavalla. Tunnistan kirjoituksessa esiintyneet piirteet. Osuvasti on kirjoitettu. Uutisanalyysi täyttää selkeästi tutkivan journalismin kriteerit. 

Mielestäni nykyisin tutkivaan journalismia on esiintynyt vain Helsingin Sanomissa. Pauliina Ylitalo Keskisuomalaisesta on viimeaikoina kirjoittanut useita tutkivaa journalismia sisältäviä juttuja. 

Valitettavasti paikallislehti Jämsässä ei kykene kirjoittamaan juttujaan tutkivan journalismin kriteerein. Jutut ovat ainoastaan päätettävien asioiden esittelytekstien kopioita. 

Alla Pauliinan kirjoitus Keskisuomalaisessa 30.5.2022.

Pauliina Ylitalon uutisanalyysi: Jämsän demokratia on vakavassa kriisissä – valtuuston olisi otettava sille kuuluva rooli

Jämsässä on tänään merkkipäivä, sillä kaupunginvaltuusto kokoontuu. Kokous on tänä vuonna järjestyksessään toinen.

Vertailun vuoksi: Jyväskylässä valtuusto kokoontuu viidennen kerran. Kaikkiaan kokouksia on siellä vuositasolla noin 12. Tätä tahtia Jämsän kokousten määrä jää koko vuonna vain viiteen.

Erolla on merkitystä. Jyväskylässä valtuusto on aidosti paikka, joka ratkaisee kaupungin suuntaa. Jämsän valtuustosta on tullut yhä enemmän kumileimasin. Muutos on tapahtunut muutaman viime vuoden aikana ja se on syvästi huolestuttava. Samalla kaupunkilaisille näkyvä julkinen keskustelu on kiristetty minimiin: niitä, jotka valtuustossa vielä puhuvat, syytetään helposti valmiiden asioiden mutkistamisesta. Asiat tuodaan valtuustoon viimeisenä – vaikka niiden pitäisi olla siellä ensimmäisenä.

Vaaleilla valitut valtuutetut kokevat jäävänsä sivuun päätöksenteosta. Eikä kyse ole vain valtuutetuista: myös äänestäjät, siis kaupunkilaiset, jäävät sivuun.

Luottamushenkilöt käyttävät valtaa lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa, mutta niissä käyty keskustelu ei ole julkista. Valtakunnan mittakaavassa malli tarkoittaisi sitä, että valiokunnat ja valtioneuvosto kyllä toimisivat, mutta eduskunta kutsuttaisiin koolle vain pakon edessä ja mahdollisimman vähin puhein.

Jämsän hallintoa on hiottu viime vuosina yritysmaailman opein ja virkavaltaa vahvistamalla. Siinä on hyvät puolensa, mutta osa muutoksista on tehty demokratian kustannuksella. Hinta on turhan kallis: ilman demokratiaa eli kansanvaltaa kaupungin organisaatiolla ei ole oikeutusta ja kuntien itsehallinnolta tippuu pohja.

Vakava herätys demokratian rappeutumisesta koettiin Jämsässä vastikään, kun lautakunta esitti kaupungin metsäsuunnitelman hyväksymistä ilman muutoksia. Sitä ennen kaupunkilaiset jättivät suunnitelmaan pitkälti toista sataa kommenttia ja siitä tehtiin 45 kirjallista muistutusta.

Asukkaita rauhoiteltiin, että suunnitelma on kuin yleiskaava. Että kaupunkilaisten mielipiteet otetaan huomioon tarkemmassa suunnittelussa.

Ihan niin asia ei kuitenkaan mene. Monilla paikoilla metsäsuunnitelmaa voidaan toteuttaa sellaisenaan. Ja niin on jo tehtykin esimerkiksi Jämsänkosken Kellokallion lähellä. Paljon puhuttu suunnitelma etenee pian kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Siinä missä Jyväskylä on esimerkki onnistuneesta ja avoimesta kuntademokratiasta, on Jämsän naapurikunta Kuhmoinen ollut vanhastaan päinvastainen malli. Asiat on siellä puhuttu taustalla ja valtuustosaliin on kokoonnuttu vain nuijimaan päätökset.

Kuhmoisten malli ei saa juurtua Jämsään. Ellei tilannetta korjata ripeästi, on tuleviin kuntavaaleihin entistäkin vaikeampi löytää ehdokkaita. Myös äänestysprosentti laskee varmasti.

Miksi Jämsässä riidellään? Minulta on viime vuosina kysytty asiaa usein. Syy lienee juuri kaupunkiin syntynyt demokratiavaje.

Poliittinen keskustelu on kuin virtaava vesi, joka etsii kyllä uomansa. Kun oikea uoma on tukossa, purkautuu paine toisenlaisilla tavoilla.

Paineen seurauksena Jämsän virkamieskunta kuormittuu ja sekä kaupungin työntekijät että päättäjät voivat huonosti. Nyt tilanteesta kärsivät jo kaupunkilaisetkin.

Alkaa olla viimeinen hetki. Päättäjien tulisi ottaa valtuustolle sille kuuluva rooli. Se, jonka äänestäjät ovat antaneet.

Ei kommentteja: