sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Satu työyhteisöstä

Heinäsirkka on ahkera sekä onnellinen työssään ja jokainen aamu hän saapuu iloisena työpaikalleen.

Hän tuntee olevansa varsinainen tekijä!

Norsu – johtaja on yllättynyt Heinäsirkan ahkeruudesta ilman valvontaa, joten hän ajattelee, että valvonnan avulla saataisiin Heinäsirkka vieläkin tehokkaammaksi.

Niinpä hän värvää tehtävään Hyeenan, jolla on esimieskokemusta ja lisäksi tämä taitaa perusteellisen raportoinnin. Hyeena luo työvuorojärjestelmän, joten hän tarvitsee myös sihteerin avustamaan raporttien luomisessa. Hiiri palkataan tähän tehtävään.

Norsu on aivan täpinöissään Hyeenan raporteista! Innostuneena hän pyytää hyeenaa tekemään taulukoita, diagrammeja sekä analyyseja tuotannon kehityksestä ja kaikesta mahdollisesta, joita hän voi sitten esitellä johdon kokouksissa. Niinpä Hyeenan täytyy hankkia tietokone ja palkata Rotta vastaamaan ylläpidosta.

Heinäsirkka huomaa työnkuvansa muuttuneen: tekemisen sijaan hän joutuu käymään erilaisissa kokouksissa, raapustamaan turhanpäiväisiä papereita ja täyttämään raportteja. Hiljalleen hänen motivaatiotasonsa laskee, hymy hyytyy… ja hän huomaa vihaavansa työtään!

Tästä Norsu päätyy johtopäätökseen., että täytyy palkata päällikkö Heinäsirkan yksikköön. Torakka saa tämän paikan ja viihtyvyyden takaamiseksi hän ensimmäisenä päättää hankkia ergonomisen tuolin sekä upean pöydän työhuoneeseensa.

Työyhteisö, jossa ennen naurettiin sekä viihdyttiin on muuttunut surulliseksi paikaksi ja kaikki ovat pinna kireällä sekä työskentely tapahtuu hampaat irvessä…

Myös tuottavuus on kärsinyt olennaisesti, joten Torakka vakuuttaa Norsun, että tarvitaan hyvinvointiselvitys.

Nyt tulee mukaan Myyrä, meriittiä saavuttanut konsultti, joka tekee selvitystyötä puoli vuotta (korkealla korvauksella tietenkin) ja lopputuloksena on jättimäinen ”raporttiraamattu”, joka kiteytettynä kuuluu:

”Työyhteisössä on liikaa työntekijöitä!!!”

Heinäsirkka irtisanotaan, koska erehtymättömän arvioinnin mukaan hän on osoittanut ”omaavansa negatiivisen asenteen, eikä hän ole motivoitunut työtehtäviinsä”.

Sen pituinen se.

Ei kommentteja: