perjantai 2. huhtikuuta 2021

Mielipiteen- ja sananvapaus

Artiklassa 19 lukee seuraavasti mielipiteen ja sanavapaudesta


"Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta."

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus


Mitä mielipiteen- ja sananvapaus tarkoittaa?

Sananvapaus on oikeus ilmaista julkisesti mielipiteitään. Mielipiteen- ja sananvapauden voidaan ajatella olevan monen muun keskeisen oikeuden turvaamisen edellytys.

"Oikeus hankkia ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta” toteutuu vain, jos tiedotusvälineet ovat vapaita ja riippumattomia. Suomessa ennakollisen viranomaistarkastuksen eli sensuurin kielto mielletäänkin sananvapauden ydinsisällöksi. Julkaisutoiminnalle ei saa olla ennakollista estettä. Lehti on kuitenkin rikosoikeudellisessa vastuussa sisällöstään. Tämä on sananvapauden kannalta hyväksyttävää.

Sananvapaus ei oikeuta syrjintään, toisen ihmisen kunnian loukkaamiseen tai väkivaltaan yllyttämiseen. 

Sananvapauden rajoja joudutaan usein pohtimaan suhteessa yksityiselämän suojaan. Sananvapauden suojan varmistamiseksi esimerkiksi poliitikkoja voidaan arvostella ankarammin sanankääntein kuin sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole uranvalintansa myötä asettuneet samalla tavoin julkisen huomion ja arvioinnin kohteeksi.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 19 artiklassa tarkoitetun mielipiteen- ja sananvapauden suojelu ja toteuttaminen ovat demokraattisen yhteiskunnan olennaisia osatekijöitä.

Ei kommentteja: