Koitti sunnuntai aamu ja suunnaksi otin Kuhmoisten Kuhmurat. Ennusteen mukaan oli kirkas keli, vaikka hieman alkumatkasta tuhnutti vettä. Sähköläski telineeseen ja kohti Kuhmoisten paloasemaa eli satamaa. Varustus päälle ja pyörä pois auton perästä. Ensin otin opastaulun kartasta kuvan kaiken varalta. Reitti alkoi paloaseman vasemmalta puolen. Heti alkumetreillä erittäin selkeät merkinnät tulivat tutuiksi.
Alkupätkä oli kohtalaisen vaativa, mäkinen ja hieman savisen liukas. Ajastaan kun sytkytteli saavuin Ruolahdentielle. Siitä sitten päätien kautta Honkahoville selkeää viitoitusta seuraillen. Sitten alkoi ns. korpiosuus, jota sitten kesti ja kesti. Erittäin isoja mäkiä toisensa perään. Piti ajella minimiavustuksella, jotta ei sähkö lopu.
Taukopaikat, kodat ja laavut olivat hyvin merkattu. Pohjoisen reitin vaikeaksi merkattu osuus oli todella vaikea. Kun yksin olin liikkeellä oli mentävä turvallisuus ensin periaatteella. Eli oli ns. pakko taluttaa. Muutenkin joitain pahoja mäkiä talutin sähköä säästääkseni ja jalkojen vetreyttä ylläpitäen. Ajastaan saavuin Herettyyn. Nautin talon antimista. Vaihdoin kuulumisia yrittäjien ja kahden muun tutun kanssa.
Sitten alkoi paluumatka. Ensin ajelin pitkään etelään johtavaa tietä ja sitten se jatkui metsäautotienä vasempaan ja pitkään. Ajastaan tie päättyi ja alkoi kärrypolku. Eteen tuli pitkospuut, nelilankkuinen. No ei ollut paha ajaa. Mutta sitten olikin edessä paluureitin pahin osuus, se vaikea kohta. Taas menin turvallisuus ensin eli talutin, yksin kun olin liikenteessä.
Hetken perästä pääsin tielle, joka johti isommalle valtiontielle. Sitten vain oikeaan ja kohti Kuhmoisia. Virtaa oli vielä ja napittelin lisää, mitä lähemmäksi keskustaa pääsin. K-kaupan kulmalla eksyin merkinnöistä, mutta olinkin jo melkein satamassa sijaitsevalla paloasemalla. Laskettelin mäen alas. Virtaakin jäi akkuun.
Muita en reitillä nähnyt. Karttaa en tarvinnut. Reitti oli erittäin hyvin merkitty. Vaativuutta reitillä on kohtalaisen runsaasti. Minimivarustuksena pitää olla maastopyörä ja ehkä hieman leveämmillä renkailla varustettu versio. Taukopaikat olivat hyvin sijoiteltu maisemallisesti hienoihin paikkoihin pitkin matkan vartta.
Reitillä kului aikaa taukoineen melkein 6 tuntia ja autolla ajomatkat päälle. Ajoaika oli noin 4 tuntia ilman taukoja.
Suosittelen.
Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 57,1 km
Aika 3:54

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti