sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kankarisvesi kiertäen - eFatbike

Koitti aurinkoinen ensimmäinen Pääsiäispäivä. Pakkasta oli mittarissa pari astetta. Ratsuni selkään kiipesin. Suunniteltu matka oli Kankarisveden kiertäminen vastapäivään, noin 50 km.

Liikkeelle täytyi lähteä pienin tehoin ja hitaalla vauhdilla, akkua säästäen. Matka taittui kilometri kilometriltä. Hiekkatie oli hieman rapainen, mutta ei pahasti. Ajastaan kun jaksoi vaan polkea, niin matka oli puolivälissä. Sen jälkeen olikin melkoinen vastatuuli. Sitkeästi vaan eteenpäin. Muutamia jaloittelutaukoja pidin silloin tällöin, silloin kun kuvia otin.

Matkan varrella piti tarkkailla akun virtatasoa. Ei sitä liikaa ollut. Paluumatkalla Toijalassa napitin lisää tehoja ja Jämsänkosken kohdalla loput tehot irti. Muutama kilometri jäi vielä akkua jäljelle. Miehestä loppui tehot loppukilometreillä täysin.

Matkaa kertyi Google Mapsista hiirellä kliksutellen eli mitaten reilut 51 km. Aikaa kului noin 3,5 h.

Uusi kokemus takanapäin. Ens kerralla otan eväitä matkaan.














Ei kommentteja: