Jämsän Seudun jutun mukaan Jämsän kaupunki on aloittanut organisaatiomuutokseen tähtäävät toimet. Jutun kun lukee, niin saa käsityksen, että kaupungin johtaminen on heikossa hapessa. Se on lehden tulkinta aiheesta ja tiedot on, lehti tuntien, saatu useasta eri lähteestä.
On se tulkinta johtamisesta väärä tai oikea, niin tiedottaminen kuntalaisille prosessin etenemisestä on edelleen vaatimatonta.
YT-neuvottelut aloitetaan jo ennen kuin tulevan organisaation rakenne on valmiina. Organisaatiomuutoksen vie läpi nykyinen virkamiesjohto, josta ainakin yksi on jäämässä ensi vuonna eläkkeelle. Yksikään tällä tavalla johdettu muutos ei tule olemaan terve. Muutosta tulisi johtaa johto, joka on muutoksen jälkeenkin ruorissa. Johdon tulee olla motivoitunut ja kyvykäs.
Jämsän Seudun mukaan iso osa vähentämisestä hoidetaan "vapaaehtoisilla keinoilla", ilman irtisanomisia, hallituksen päätöksen mukaisesti. Tämä johtaa aina siihen, että kenellä on kysyntää muualla lähtee, niin kuin on tapahtunut jo runsain joukoin.

Onko eduskuntavaalit liian lähellä ja onko sillä jokin merkitys asiaan?
Edelleen Jämsän Seudun lehtitietojen mukaan, johto säilyy ja palvelun tuottava porras ohenee.
Tätäkö kuntalaiset haluavat?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti