tiistai 26. maaliskuuta 2019

Koko Jämsän parhaaksi

Valtuutettuna sain seuraavanlaisen postin. Aivan erinomainen materiaali. 

Oma ajatusmaailmani kohtaa esityksen kanssa. Jotkut ovat osanneet kiteyttää asiat aidoiksi ymmärrettäviksi sanoiksi ja lauseiksi.

Tällaisesta olen vain uneksinut :)


Hei,
----------
Jakelu:
- Jämsän kaupunginvaltuutetut
- kaupunginjohtaja
- hallintojohtaja
- talousjohtaja
----------
Ohessa on hieman pitkä mutta toivottavasti kiteyttävä esitys, jossa pohditaan Jämsän vallitsevaa kehityssuuntaa ja sen kääntämistä parempaan. Esityksen laatijoina ovat kolme Jämsän aktiivikylää: Juokslahti, Koskenpää ja Länkipohja. Niissä ollaan huolissaan siitä, että kaupunkimme elinvoiman suunta on kaiken aikaa alaspäin, ja että sen seurauksena julkiset palvelut heikkenevät vuosi toisensa jälkeen.

Esityksen päätehtävä on herättää rakentavaa keskustelua valtuuston huhtikuisen kokouksen alla. Perimmäisenä tavoitteena on saada aikaan yhteinen liike Jämsän kehityksen kääntämiseksi ja kannustaa valtuustoa sitä tukeviin päätöksiin.

Esityksestä saa vapaasti antaa kommentteja ja tehdä kysymyksiä.

Olemme mukana kaupungin järjestämässä kuntalaistilaisuudessa keskiviikkona 27.3. klo 17 Vitikkalan koululla, ja toivomme sinne myös mahdollisimman paljon valtuutettuja osallistumaan keskusteluun.

Toivottavasti tapaamme keskiviikkona!
Ystävällisin terveisin
Juokslahden, Koskenpään ja Länkipohjan kyläyhdistysten puolesta
Ismo Reitmaa



















































Ei kommentteja: