lauantai 29. elokuuta 2015

Iso investointi: Hallin varuskunta-alueelle kansainvälinen datapuisto - tiedottaminen

Kerrassaan kummallista on tiedottaminen - Jämsän kaupunginjohtaja on jo vihjaillut asiasta kuukausia lehdistössä. Mielestäni keskeneräiset asiat ovat keskeneräisiä, ja niistä ollaan vaiti. Yleisen tiedotuksen periaate on, että julkisuuteen tullaan, kun asiat on varmoja. Sitä ennen ei asioista supista.

Se tässä on vielä kummallista, että ei myyjänä eikä ostajana ole Jämsän kaupunki, joten kaupunginjohtajan ei tule asiasta antaa lehdistölle lusuntoa. Myyjänä on Senaattikiinteistöt ja ostaja on mitä ilmeisemmin Hertzner. Nämä ovat ne kaksi tahoa, jotka tiedottavat asiasta ensin.

Mutta kaiken kaikkiaan hienoa asia Jämsälle, jos tämä nyt toteutuu.


Jämsän Seudun nettisivu 29.8.2015, kuva ja teksti.

Salaisuuden verhot Hallin varuskunta-alueen tulevasta käytöstä ovat avautumassa.

Jämsän kaupunki kertoo verkkosivuillaan, että varuskunta-alueen tulevaisuudesta järjestetään tiistaina 1.9. kello 14.30 tiedotustilaisuus Kuoreveden koululla. Myös kehittämisyhtiö Jämsek kertoo asiasta Facebook-sivullaan. Tiedotustilaisuuden aiheena on kansainvälisen datapuiston sijoittuminen Halliin. Tilaisuuteen on avoin pääsy kaikille asiasta kiinnostuneille.

Tyypillisesti datakeskus-investoinnit ovat suuruudeltaan noin 100–200 miljoonaa euroa noin 5-7 vuoden aikana ja pysyvä työllistämisvaikutus on noin 40–80 henkilöä. Tämän lisäksi tulee rakentamisvaiheen työllistämisvaikutus.

Vielä ei kerrota, mikä datakeskus olisi kyseessä. Valistunut arvaus on saksalainen perheyhtiö Hetzner, joka huhtikuun 28. päivänä ilmoitti suunnittelevansa uuden datakeskuksen sijoittamista Suomeen. Yhtiö hakee parasta aikaa rakennuspäällikköä, jonka tehtävänä on rakennustyönjohtaminen Suomeen rakennettaviin datakeskuksiin yhteistyössä saksalaisten kollegojen kanssa.

Varuskunta-alueen kiinteistöt omistava Senaatti Kiinteistöt ilmoitti taasen toukokuussa, että Hallin varuskunta-alueelle on löytynyt ostaja. Kohde oli myös poistettu Senaatti-kiinteistöjen myynnissä olevien kohteiden listalta.

Työ- ja elinkeinoministeriön huhtikuun 28. päivänä julkaistun tiedotteen mukaan Hetzner Online arvioi, että tärkeimmät tekijät päätettäessä Suomeen sijoittumisesta ovat energian hinta ja saannin luotettavuus, rakenteilla oleva Itämerikaapeli, Suomen viileä ilmasto sekä Venäjän läheisyys. Vahvat yhteydet linkittävät kahdella maantieteellisellä alueella olevat datakeskukset saumattomaksi kokonaisuudeksi jossa käyttäjien erilaiset tarpeet voidaan huomioida.

Tuolloisen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan silloinen hallitus oli ponnistellut jo pitkään datakeskusten hankkimiseksi Suomeen. Suomessa toimii jo nyt useita kansainvälisten yritysten datakeskuksia. Tunnetuimpia näistä ovat Googlen ja Microsoftin datakeskukset sekä Yandexin keskus Mäntsälässä.

– Päätös alentaa datakeskusten sähkövero teollisuuden sähköveron tasolle sekä suotuisa infrastruktuuri kantavat jälleen tulosta, totesi Vapaavuori huhtikuussa.

Kilpailu suurista datakeskuksista on kovaa. Länsi-Eurooppaan tullaan arvioiden mukaan rakentamaan noin 60 suurta datakeskusta vuoteen 2020 mennessä.

Hetznerin suunniteltu investointi tulisi palvelemaan Pohjois- ja Itä-Euroopan kasvavia markkinoita ja tähän Suomen maantieteellinen asema soveltuu erinomaisesti.

Saksan Baijerissa toimiva perheyhtiö Hetzner Online AG on datakeskuspalveluita lähinnä pienille ja keskisuurille yritykselle tarjoava digitaalisen talouden toimija. Yrityksellä on Saksassa kaksi suurta datakeskusta Nürnbergissä ja Frankfurtissa.

Ministeriön huhtikuisen tiedotteen mukaan yhtiö on erittäin kannattava ja vakavarainen. Sillä on noin 90 000 asiakasta. Yritys hakee uusia asiakkaita ja markkina-alueita.

Mutta kuten sanottu: Halliin tuleva yhtiön selviää tiistaina. Yhtiön edustajat ovat läsnä tiistain tiedotustilaisuudessa.