perjantai 21. elokuuta 2020

eFatbike - Patajoki / Pykälä / Himos

Koitti itsensä toteuttamisen päivä. Ratsuni selkään istuin ja ajelin Lamminsuon kautta Moiskalantielle. Pitkä polkaisu pohjoiseen aina kaatopaikan ohitse ja oikeaan kohti Siippoa. Aika umpeenkasvanut ja heinäinen oli menotie. Ajelin ysitielle ja siitä sitten hieman Jämsään päin. Käännyin vasempaan kohti Kalliota ja Tervalaa. Polku Tervalaan oli jokseenkin heinittynyt ja pajukoitunut, mutta ajettavissa. Tervajärventietä ajelin Honkarannantielle ja siitä Pajajoentielle. Patajoen suulta menin Pataniementietä Kanavakalliontielle. Ja sitten alkoi mäkinen osuus. Ajoin aivan metsäautotien päähän. Sitten menin polkua pitkin Laurilan pellon reunaan, jota ajelin Laurilantielle. Kukkaismäen kautta menin saunakylään. Pienen tauon pidin ja jatkoi Juokslahden koulun ohi Paljakantielle. Sitten käännyin vasempaan Pykäläntielle. Haapajoenkulman tien kautta poljin Haapaojantielle ja ysitien ylityksen jälkeen piipahdin Center Market Himoksessa nauttimassa paikan antimista. Muutaman mutkan tein Himoksella ja päästelin Säyryläntien, joenrannan, ja keskustan kautta Pispalaan.

Akku oli kotipihassa aikas lopussa, ehkä ois vielä säästellen kymppi mennyt.

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 47,6 km
Aika 2:53















Ajatelma nopeusrajoituksista

Mitä lähemmäksi nollaa nopeusrajoitukset saadaan, sitä vähemmän tulee liikenneonnettomuuksia ja sitä enemmän kirjoitetaan sakkoja.

Mutta järki pitää olla päässä nopeusrajoituksienkin asettamisessa.

maanantai 17. elokuuta 2020

eFatbike - Pökkölepo / Kurjenmäki

Oli iltalenkin aika. Suorinta ja hauskinta tietä polkaisin Rapakontielle. Pellon päässä jatkoin kurvista suoraan ja suunnistin harrastelennokkien lentokentälle. Siitä sitten aioin oikoa Pökkölevolle johtava tien alkuun polkuja pitkin, mutta aika pian menin Hallin tielle ja sitä painoin eteenpäin. Lähdelevon tien jälkeen menin vähän matkaa käännyin oikeaan Pökkölepoon. Ylämäkeä riitti ja riitti, mutta ei tehnyt tuskaakaan painaa mäen päälle. Oli kuulemma paha mäki ;) Niin reissun tarkoituksena oli kokea paha mäki, mutta eihän tuo ollut mitään.

Sitten ajelin vain suoraan ja käännyin Lähdelevontielle vasempaan. Sivuutin useamman hiekkamontun ja isoimman jälkeen käännyin oikeaan kohti Porolammia. Sen jälkeen alkoi traktoriura, erittäin jyrkkämäkinen ja haastava pätkä sähköläskillekin. Kuinkas ollakkaan tien haasteellisimmassa kohdassa oli ex. kuntapoliitikko mustikassa nelivetocitymaasturillaan. Muutama sana vaihdettiin ja jatkoin eteenpäin ja aina Kurjenmäen tien päähän. Sieltä laskettelin Haaralaan ja Kosken kautta kurvailin Pispalaan.

Sellainen oli sellainen pikku iltalenkki. Sähköläskille hieman lyhyt oli matka, mutta sohvan voitti.

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 31,8 km
Aika 1:38



lauantai 15. elokuuta 2020

Hevosenlanta voi suojata meitä Corona-virukselta

Ota tuoretta hevosenlantaa, ja hiero käsiäsi sillä:

1. Se estää sinua koskemasta nenään, silmiin ja suuhun.
2. Ihmiset ovat vähintään kahden metrin päässä sinusta.
3. Kukaan ei halua kätellä sinua.
4. Sinä varmasti peset kädet perusteellisesti ennen syömistä.

Toimii varmasti ;)

(Poimittu internetin ihmeellisestä maailmasta)

perjantai 14. elokuuta 2020

eFatbike - Pyykinvuori / Patalahti / Himos

Keli kohdillaan ja baanalle. Ensin otin suunnan Jämsänkoskelle. Mellansuoran tylsyyden minimoimiseksi koukkasin Arvenmäessä katsoamssa kyläyhdistyksen kylätaloa Tapiontien eteläpäässä. Sitten ajelin Linnasenrinteen kautta Kosken keskustaan ja edelleen Paljakantielle. Matka jatkui Pyykinvuorentietä Moiskalantielle. Kaatopaikan ohi piti ajaa tovi ja käännyin oikeaan ennen Kulomäkeä. Ajoin Kumpulan talon ohi ja ylitin 9-tien suoraan. Suunnaksi otin Kurpan talon. Latu-uraa pitkin ajelin kohti Honkarantaa. Uusi asfaltti oli laskettu Honkarannantielle. Oli muuten mukava päästellä. Patajoentietä ajelin tovin ja koukkasin rinteen juuren kautta Center Market Himokseen kahville. Loppumatka oli Säyryläntietä, joen rantaa ja Koskentietä. Sitten olinkin Pispalassa. 

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 37,6 km
Aika 2:11



maanantai 10. elokuuta 2020

Lapsen 10 käskyä vanhemmalleen

1. Minä olen vasta lapsi, sinun kauttasi olen olemassa. Älä hylkää minua sillä minulla ei ole muita vanhempia.

2. Älä turhaan moiti minua sillä mitä enemmän minua moitit, sitä vähemmän sinun sanasi minulle merkitsevät.

3. Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikasi, niin jaat sydämesi ja jollet sinä minua rakasta, ei minusta koskaan tule ihmistä.

4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta myös hän oppisi kunnioittamaan elämää itsessään ja muissa olennoissa.

5. Älä tapa tunteitani, ajatuksiani ja yrityksiäni vähättelemällä, välinpitämättömyydellä, uhkailulla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria, etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.

6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä eniten.

7. Älä varasta elämääni asettamalla kannettavakseni sinun täyttymättömiä toiveitasi, kaunojasi tai harhojasi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8. Älä anna väärää todistusta todellisuudesta tyrkyttämällä omaa katsomustasi, sillä minun tulee saada uskoa vaikket sinä uskoisi, toivoa vaikket sinä toivoisi, sillä varsin pian minä tulen huomaamaan, ettet sinä ole kaikkitietävä. Ei se sinun arvoasi vähennä, jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9. Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia, sillä sinun halusi eivät voi olla vaikuttamatta minun elämääni.

10. Älä anna minulle kaikkea mitä minä haluan sillä vapaamielisyytesi on niin usein välinpitämättömyyttä, anteliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevaisuutesi ihanteitten sortumisesta syntynyttä voimattomuutta, taipuvaisuutesi laiskuutta, joustavuutesi periaatteettomuutta ja mukavuudenhalua.

Ajatelma

perjantai 7. elokuuta 2020

eFatbike - Kuhmoisten Kuhmurat

Koitti aikainen aamu ja baanalle. Fillari auton perään ja kohti Kuhmoisten satamaa. Paloaseman kulmalta lähtee Kuhmoisten Kuhmurat. Fillari pois kuljetustelineestä ja eväsreppu selkään. Otin varuiks kuvan kartasta. Sitten vain lähtömerkille paloaseman kulmalle. Siitä se polkeminen alkoi.

Ensin suunnattiin pohjoiseen ja mäkeä riitti. Ajastaan kun polki, niin saavuin Ruolahden tielle. Sitten Honkahovin ohi ja kohti pohjoista. Alkoi tosi mäkinen osuus. Aikas paljon oli metsää kulotettu isolta alueelta. Vaikea osuus ison mäen yli oli talutettava, että en satuttaisi itseäni. Sytkyttelyn jälkeen ohitin Linnavuoren. Hetken päästä koitti pitkä ja uuvuttava ylämäki ja sen jälkeen oli pakko pitää evästauko. Sitten ylös ja alas ja ylös ja alas, niin saavuin Kylämälle. Sitten vain raakaa poljentaa ja Heretyssä pidin ansaitun tauon.

Paluureitti meni etelään. Tie pieneni ja pieneni ja sitten tuli polku ja pitkospuut. Sen jälkeen oli se vaikea pätkä. Turvallisuussyiden takia talutin.  Piipahdin Sopesjärven rannassa olevalla laavulla. Energiat oli vähissä ja eväät olivat taas tarpeen. Sitten taas ylös ja alas useaan kertaan ja saavuin Kuhmoisiin johtavalle tielle. Kun aikansa polki, niin olin taas Kuhmoisten satamassa.  

Alkumatka Kuhmoisista Herettyyn oli 34 km. Loppumatka oli hieman helpompi ja sen pituus oli 22 km. Reitti oli erittäin hyvin merkitty ja karttaa en tarvinnut laisinkaan. Kokonaismatka on 56 km.

Tuli koettua Kuhmoisten Kuhmurat kesäisellä hellekelillä. Aiempi kokemus oli myöhäissyksyltä.

Kartta pdf -tiedostona, mutta sitä ei oikein tarvitse, koska reitti on niin hyvin merkitty. Aja vaan opasteiden mukaan, helppoa.




















tiistai 4. elokuuta 2020

eFatbike - Lahdenkylä / Haavisto

Työpäivän jälkeen alkoi ruumiin hapetus. Ensin Auvilaan ja siitä Kastjärventielle. Ajettiin ihan tie loppuun ja sitten Hammaskalliontietä jatkettiin Pykälään. Matka jatkui Paljakantietä eteenpäin aina Lahdenkylän ristille. Sitten Juokslahden tietä hieman takaisin Koskelle päin ja oikeaan Torniojantielle. Takimmaisesta Hakasentien risteyksestä lähdimme kohti Laihajärveä. Kiersimme sen pohjoisen kautta. Otettiin heti kohta oikeaan ja Paskajärvi länsipuolelta sivuutettiin. Hetken kuluttua olimmekin jo Pitkäläntiellä. Suunta kohti Haavistoa ja vasempaan Koppelonmäentielle. Ajastaan kun ajoimme saavuttiin Juokslahdentielle. Sitten Kosken keskustan ja Linnasenrinteen kautta Pispalaan. 

Hyvää teki.

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 38,2 km
Aika 2:24



sunnuntai 2. elokuuta 2020

eFatbike - Heräkulma / Holiseva

Heti pyhäaamuna aikaisin ylös ja liikkeelle, suunnaksi Palsina. Ensin ajelin Vitikkalan sillan kautta Tervasmäen ristille. Siitä sitten hetki Varastotietä ja oikeaan eli oikaisu Rapakontielle. Suoraan ja suoraan vaan, ajastaan oli Rapulassa. Ja eteenpäin vaan ja olinkin jo Synninlukon parkkiksen ohittanut ja menossa kohti Lähdelevon taloa. Ja edelleen eteenpäin vaan talon ohi aina Nokkamentielle saakka. Siitä vasempaan Heräkulman tielle. Pätkä sitä ja oikeaan Rotkolantielle.

Rotkolantietä ajoin eteenpäin ja puolessa välissä oli bussipysäkin merkki ja Iitankatu kyltti. Miksi? Ajoin Rotkolantietä yhteensä 4 km, kunnes tuli yksityisalueen kyltti. Piipahdin mäen päällä, koska olisin halunnut taluttaa metsän kautta talon pihapiirin ohitse ja jatkanut matkaa eteenpäin suunnittelemaani reittiä. Ei onnistunut. Ei auttanut kuin palata takaisin 4 km eli 8 km hupireissu tuli tehtyä. Sohvalla tehtyyn suunnitelmaan oli tehtävä muutos.

Jatkoin kohti Palsinaa Heräkulman tietä. Tein uuden ajosuunnitelman polkiessani. Ajoin Manskiven talon jälkeen pari sataa metriä ja käännyin oikeaan. Se johti Mäntän tielle, Holisevalle ja ihan loppu siitä oli Salmijärventietä. Sitten vaan kantatietä kohti Jämsänkoskea. Onneksi piennar oli leveä. Ajelin Lavaojantien kautta Lehmisuolle. Koukkasin Virtasalmella lenkin ja päästelin Mellan suoraa Pispalaan.

Varoitus "Koira vapaana" oli katu-uskottava. Odottelin näkeväni Rottweilerin tai Saksanpaimenkoiran. Pisti kyltti tuumimaan. No olisi se voinut olla iloisesti häntää heiluttava mäyräkoira, kuten aiemmalla reissulla.

Sports Tracker näytti seuraavaa:
Matka 51,8 km
Aika 2:50