Honkarakenne vauhditti laajennusta (s. 73)
”Himosvuori Oy:n hallitus päätti 6. elokuuta 1986 kahden hengen tuolihissin rakentamisesta Pohjois-Himokseen. Investoinnin arvoksi laskettiin maanrakennustöineen 2,3 miljoonaa markkaa. Tuolihissi parantaisi laskettelukeskuksen palvelutasoa ja suosion kasvaessa lisäisi hiihtokeskuksen tärkeää hissikapasiteettia.
Rahat investoinnin omarahoitusosuuteen löytyivät siten, että Honkarakenne Oy:lle myytiin rakennusoikeutta 1 250 000 markalla sekä Pohjois-Himoksen päältä että Patalahden vastarannalta. Puolet kauppasummasta eli 625 000 markkaa saatiin heti ja loppuosa hiihtokeskuksen laajentumisen myötä puutavaratoimituksina.
Olimme aloittaneet rakentamisen Tahkovuorella vuokramaille, mutta Himoksella esillä oli aina sekä Jussin että rahoittajien toivomuksesta ensin vuokraaminen ja myöhemmin maiden ostaminen. Kyllä se malli toimi sekä Pohjois-Himoksen laella että Patalahden rannassa”, Mauri Saarelainen kertoo.”
Siis jo 1986 Hiihtokeskus Himosvuori Oy toteutti mallia, että rakennusoikeustontti luovutettiin rakennusoikeuteen perustuvalla kauppahinnalla ja vuokrarasitteen vapauttamisen hinnalla.
Laajennus Saksalan maille? (s 83)
”Honkarakenne oli kiinnostunut Himoksen kasvusta ja halusi olla jatkossakin mukana rakentamassa lomamökkejä ski-in ski-out -periaatteella. Rakentaminen piti keskittää sinne, missä loma-asunnot menivät kaupaksi eli laskettelurinteiden viereen. ”Olimme Honkarakenteen Mauri Saarelaisen kanssa tyytyväisiä varsinkin Pohjois-Himoksen yläosan onnistumisesta ja lomamökkien myynnistä. Ajattelimme laajentaa yläosan rakennusalueita ja tehdä viereen samanlaisen kuvion. Monistaisimme systeemin niin, että merkittävä osa hissi-investoinneista ja muun rinnetoiminnan kehityksestä rahoitettaisiin rakennusoikeuksien myynnillä”, Juhani Ojala selvittää.
Ongelma syntyi siitä, että yksityiset maanomistajat eivät halunneet myydä halutuilta paikoilta maitaan. Niinpä Ojala lähetti 27. helmikuuta 1987 kaupungille kyselyn sen omistamasta Saksalan tilasta. Vain kolme viikkoa myöhemmin kaupunginhallitus päätti ”varata toistaiseksi” Saksalan noin 22 hehtaarin määräalan Himosvuori Oy:lle.”
Siis Hiihtokeskus Himosvuori Oy varasi itselleen toistaiseksi kaupungin omistamasta Saksala tilasta n. 22 ha:n määräalan, minkä varauksen kaupunki on voimassa olevan kehittämismaanvuokrasopimuksen oikeudenkäynnin aikana kiistänyt.
Tärttävuori-hanke haihtui ilmaan (s. 89)
”Jorma Hämäläinen aloitti Äänekosken kaupunginjohtajana syyskuussa 1988 ja käynnisti melkein ensitöikseen kunnallisen laskettelukeskuksen perustamisen Tärttävuoreen. Suunnitelmien lähdettyä etenemään hän otti yhteyttä Juhani Ojalaan, jolla oli heti mielessä mielenkiintoinen rahoitusmalli. Riskit ja voitot olisi jaettu tasan. Investointien toteutus ja taloudellinen kannattavuus olisivat perustuneet rakennusoikeuksien eli kaavoituksen voimaan. Toukokuussa 1989 Himosvuori Oy ja Äänekosken kaupunki allekirjoittivat aiesopimuksen yhteisyrityksen perustamiseksi. Rakentajaksi neuvotteluihin kutsuttiin Rinvest Oy:stä Pekka Järvinen ja Jari Lahtinen, jotka Ojala oli oppinut tuntemaan Himokselta. Kaupunki ja Rinvest sopivat, että sijoittajayhtiö ostaisi perustettavalta Tärttä Oy:ltä rakennusoikeudet vieressä sijainneeseen Kotakennään kaava-alueeseen summalla, joka olisi vastannut laskettelurinteen investointirahoja.
Ojala suunnitteli rinteitä omilla rahoillaan, ja Hämäläinen antoi hänelle luvan hakata Tärttävuoreen hissilinjan. Niin Ojala pääsi mittaamaan hissien paikat suunnittelua varten. Vitsiniekat nimesivät maastoon hakatun hissilinjan myöhemmin Hämäläisen uraputkeksi, siis niin, että sen suunta on ylhäältä alaspäin. Vaikka Rinvestin tulo näytti varmalta, Hämäläinen vaistosi vaaran. ”Nyt pitää olla tarkkana”, hän sanoo ajatelleensa. Ratkaiseva valtuuston kokous oli maanantaina 15. tammikuuta 1990. ”Aamulla työpöydälleni tuli kirje, jossa Rinvest Oy irtisanoi maakaupoista tehdyn esisopimuksen. Kirje meni iltapäivällä pidettyyn kaupunginhallituksen kokoukseen, jonka päätöksellä Tärttävuori-hanke Kotakennään maakauppoineen vedettiin pois valtuuston esityslistalta.”
Rinvestin kirje oli Hämäläisen mielestä täyttä huuhaata. Ojala sen sijaan hoiti osuutensa projektissa äärimmäisen ammattimaisesti. ”Oli vahinko, että hanke kaatui rahoituksen puutteeseen.”
Siis koko Äänekosken uuden Tärttävuoren laskettelukeskuksen rahoitus olisi hoidettu Kotakennään asemakaava-alueen rakennusoikeuksilla. Ojalan mielenkiintoinen rahoitusmalli kelpasi Äänekosken kaupungille!
Kaupunki maanomistajaksi Keski-Himoksella (s. 140)
”Jämsän kaupungilla oli hiihtokeskuksen perustamisen hetkellä 1980-luvulla maita vain Himosvuoren lakialueella Saksalan tilalla, jonka määräalasta kaupunginhallitus antoi Himosvuori Oy:lle maaliskuussa 1987 ”toistaiseksi varauksen” hiihtokeskustoimintaa ja sitä tukevaan käyttöön. Lisäksi kaupunki omisti Säyrylän koulun ympäröivine maineen, jotka se luovutti 1986 Säyrylän Vapaa-aikakeskus Oy:lle. Matkailupuistohankkeen nimissä kaupunki alkoi ostaa ydinalueelta laskettelukeskuksen ja golf-kentän toimintojen edistämiseksi lisää maita.
Lehtoniemen isäntä Tuomo Rinne vastasi kaupungin yhteydenottoon, että hän ei myy maitaan. Juhani Ojala kertoo iloinneensa Rinteen ilmoituksesta kuin konsanaan taivaan lahjasta. Himosvuori Oy laati vuokrasopimuksen Rinteen kanssa ennätysnopeasti ja se allekirjoitettiin 5. lokakuuta 1999. Alue ulottui Keski-Himoksen poikki länsirinteille asti, ja sopimus esti huhuasteella liikkuneen kilpailevan laskettelukeskuksen perustamisen.”
Tuomo Rinteen kanssa laaditussa maanvuokrasopimuksessa oli sovittu, että mitä hän maanomistajana saa vuokra-alueelle tulevista rakennusoikeuksista, kun rakennuspaikka myydään ulkopuolisille tai vuokralainen sen rakentaa.
Maanvuokraamisen pelisäännöt selviksi (s. 155)
”Luoteis-Himoksen valmistumisen myötä Himosvuori Oy:llä oli tarvetta käynnistää pitkäaikainen haaveensa, Länsi-ja Pohjois-Himoksen yhdistäminen. Tuomo Rinteeltä lokakuussa 1999 vuokratut Lehtoniemen tilan maat Keski-Himoksella ulottuivat koko rinnealueen poikki. Kaupunki puolestaan omisti ala- ja yläosan maat, jotka se oli hankkinut laskettelurinteiden ja golfkentän laajentamisen tarpeisiin valtuuston päätöksellä 2000.
Ensimmäiseen maanvuokraneuvotteluun 7. joulukuuta 2001 osallistuivat kaupunginjohtaja Pentti Asunmaa ja teknillinen johtaja Pekka Rantala kaupungilta sekä Juhani Ojala ja Jorma Lehtonen Himosvuori Oy:stä. Muistiota piti Himos Infra Oy:n toimitusjohtaja Pentti Kangas.
Neuvottelussa kaupunki ilmoitti heti Asunmaan suulla soveltavansa maanvuokrauksessa samoja ehtoja kuin mitä oli sovittu aiemmin Himos Hillside Golf Oy:n kanssa Himoshaiskan tilalla Keski-Himoksen alaosassa. Asunmaa korosti selkeitä periaatteita kaupungin maiden luovutukseen, ja kaikissa sopimuksissa ehdot tuli yksilöidä tarkasti. Vuokraa alettaisiin periä viimeistään viiden vuoden kuluttua, vaikka rinne ei olisi laskettelukäytössä.
Asunmaan esittämistä maksuvelvoitteista ja aikataulusyistä johtuen Himosvuori Oy päätyi vuokraamaan 4. helmikuuta 2002 ensin rakennusaikaisella viiden vuoden vuokrasopimuksella Keski-Himoksen yläosan Rinne-Saksalan tilan. Sinne sijoittui rinneinvestoinnin alkuvaiheen usean vuoden kestävä yläosan korotus. Rakentamistyöt pääsivät käyntiin, kun Keski-Suomen ympäristökeskus myönsi korotukseen liittyvän ympäristöluvan kesäkuussa ja kaupungin rakennusvalvonta toimenpideluvan elokuussa.”
Yllä kirjan mukaan Asunmaa korosti selkeitä periaatteita kaupungin maiden luovutukseen, ja kaikissa sopimuksissa ehdot tuli yksilöidä tarkasti. Saamani tiedon mukaan juuri Asunmaan vaatimuksesta maanvuokrasopimukseen tuli tarkennettuna vuokra-alueen lunastusehdot ja -hinnat ja vuokra-alueelle rakentamisehdot ja -hinnat. Asunmaan esittämien vuokranmaksun ehtojen perusteella Himosvuori Oy halusi rakennusaikaisen vuokranmaksun mahdollisimman pieneksi, mutta luonnollisesti loppujen kaupungin omistamien rinnealueiden haltuun saannista option.
Maanvuokrasopimus luonnosteltiin (s. 171-172)
”Himosvuori Oy oli siis toimittanut elokuussa 2004 kaupunginjohtaja Pentti Asunmaalle yksilöidyn kirjallisen esityksen lopullisen maanvuokrasopimuksen tekemiseksi kaupungin omistamille Keski-Himoksen maille. Siinä yhtiö esitti halunsa vuokrata kaikkia kaupungin omistamia, vuonna 2001 vahvistuneessa oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa rinnealueiksi kaavamerkillä VU-1 merkittyjä maa-alueita. Rinne-Saksala-tilasta oli voimassa sillä hetkellä rakentamisaikainen vuokrasopimus. Esitys perustui rinneyhtiön omien laajentamissuunnitelmien lisäksi kehitysjohtaja Antti Kivelän aikoinaan antamaan lupaukseen ja kaupunginvaltuuston vuoden 2000 päätökseen, jolla Keski-Himoksen maa-alueet oli hankittu kaupungille Himos-alueen laskettelu- ja golftoimintojen kehittämiseen.”
Maanvuokrasopimus hyväksyttiin valtuustossa (s. 184-185)
Maanvuokrasopimus hyväksyttiin valtuustossa (s. 184-185)
”Jämsän kaupunginhallitus hyväksyi Himosvuori Oy:n maanvuokrasopimuksen ja maanvaihdon esikauppakirjan optiosopimusliitteellä 16. toukokuuta 2005 ja valtuusto 30. toukokuuta. Asiakirjan allekirjoittivat 1. elokuuta toimitusjohtaja Keijo Pitkäniemi Himosvuori Oy:stä sekä kaupungin edustajina kaupunginjohtaja Pentti Asunmaa ja talousjohtaja Ari Luostarinen.”
Himosvuori Oy haastoi kaupungin oikeuteen (s. 219-220)
”Himosvuori Oy:n johto toivoi viimeiseen asti, että yhtiön ja kaupungin välisillä maanvuokrasopimuksilla olisi todellista painoarvoa Himoksen kehittämisessä. Asiamies Vesa Kokko lähetti 18. syyskuuta 2007 Jämsän virkamies- ja luottamusjohdolle viimeisen sovitteluyhteydenoton oikeusprosessin välttämiseksi.
Viestin mukaan kaupunki ei täyttänyt Himoksen alueella kaavoitusvelvoitteita, joihin se oli sitoutunut. Ennen kanteen jättämistä yhtiö halusi varmistaa, että syyskuun alussa viransijaisena aloittanut uusi kaupunginjohtaja Tapani Mattila ja kaupunginhallitus varmasti tietäisivät, mihin sopimuksiin ja päätöksiin rinneyhtiö vetoaa. Kirje ei auttanut, eikä kaupunki edes vastannut siihen.
Himosvuori Oy vei kiistat Jämsän käräjäoikeuteen 27. syyskuuta ja jätti samalla turvaamiskanteen optioalueistaan valtuuston hyväksymässä Himoskylän asemakaavassa. Kanteessa vedottiin siihen, että maanvuokrasopimuksen mukaan vuokralaisella oli ensisijainen oikeus osayleiskaavassa kaikkien rinnealueiksi varattujen alueiden haltuun saamiseen. Kaupunki oli ilmoittanut myyvänsä alueen YIT:lle eikä rinneyhtiön mielestä kaupungilla ollut sellaiseen oikeutta. Himosvuori Oy tunsi tulleensa kaupungin pettämäksi, koska se ei päässyt sopimuksista huolimatta alueen kiinteistökehittämiseen mukaan. Turvaamistoimella yhtiö halusi varmistaa, ettei kaupunki voisi myydä riidanalaisia maita YIT:lle.
Rinneyhtiö katsoi, että kaupunki oli kieltäytynyt noudattamasta useita sopimuksen kohtia, kuten vuokra-alueen kaavoittamista osayleiskaavan sallimaan matkailupalvelujen rakentamiseen. Miksi hinnoista oli sovittu vuokrasopimuksessa jo 2005, jos majoitus- ja matkailupalvelujen rakentamista ei olisi alun perinkään sallittu? Sopimuksessa Himosvuori Oy oli saanut oikeuden lunastaa vuokra-alueen maapohjan 2,41 eurolla neliöltä, mutta kaupunki ei jatkossa ollut suostunut lunastukseen. ”Jos meillekin olisi annettu mahdollisuus kehittää VU-1-aluettamme, ei tätä kannetta olisi tarvinnut nostaa,”, Päivi Kuokkanen sanoo. ”Meille sallittiin vain hissitolpat.”
Miksi Jämsän kaupunki kieltäytyi 1.8.2005 allekirjoitetun maanvuokrasopimuksen ehdoista sekä sen sisältämästä vuokra-alueen kehittämismallista ja kieltäytyy edelleenkin?
Miksi kaupunki kieltäytyi rinneyrittäjän kanssa sopimastaan Himos hiihtokeskuksen kehittämismallista, minkä oli aiemmin Himosvuori Oy:n kanssa hyväksynyt Himoksessa Honkarakenne Oy ja maanomistaja Tuomo Rinne sekä Äänekosken kaupunki ja mikä oli käytössä mm. Rukalla ja Ylläksellä sekä Tahkolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti