lauantai 23. toukokuuta 2020

Hartusvuori / Sorvajärvi

Koitti aurinkoinen lauantaiaamu ja kasin jälkeen lähdimme ulkoilemaan ettei kuumuus paina päälle. Ensin suunnaksi otettiin Hartusvuoren kuntoportaat. Pari kertaa noustiin ne ylös. Sen jälkeen nousimme antennimastolle.

Lähdimme kiertämäään maston huoltorakennuksen takaata mäen päällistä polkua pitkin myötäpäivään. Heti antennimaston pohjoispuolella oli vanhan sähkölinjan aukko. Sieltä oli hieno maisema länteen päin Jaatilanjärven yli aina Katissuon pelloille Tervasmäkeen.

Jatkoimme matkaa polkua edelleen eteenpäin myötäpäivään ja saavuimme toiselle maisemapaikalle, josta oli upeat maisemat itään Himoksen suuntaan. Muutaman puun kun kaataisi, niin paikalle tulisi erittäin ruhtinaallinen maisematönnäs.

No melkein kaikki Jämsäläiset tietävät sen suosituimman maisemapaikan eli Hartusvuoren laavun kohdan. Siitäkin saisi erittäin hienon maisemapaikan ihan muutaman puun kaadolla. Sieltä näkyisi hienosti keskustan yli etelään päin. Nyt maisema on hieman rajoittunut.

Itään suuntautuvalta maisemapaikalta laskeuduimme alas Kyyrösen lenkille ja etenimme kohti Rauhalan mutkaa. Käännyimme Sorvajärven kiertävälle polulle. Kiersimme järveä vastapäivään ja ennen ensimmäistä mökkiä nousimme mökkitielle. Sitä pitkin kävelimme maatalousoppilaitokselle.

Lopuksi piipahdimme Auvilan talon puistometsässä. Sitten saavuimmekin jo Pispalaan.

Heitän ajatuksena, että muutamien puiden kaadolla saisi Hartusvuoreen kolme (3) hienoa näköalatönnästä, josta olisi hienot maisemat eri suuntiin Jämsää.

Matkaa reitille kertyi noin 7 km.








Ei kommentteja: