lauantai 10. kesäkuuta 2017

Tiedettä kengillä

"Vanhuus ja viisaus" sekä "Oppia ikä kaikki" vanhat sanonnat täsmäävät meidän eteiseen. Kuva on autenttinen otos aamulla perjantaina 9.6.2017, kun olin lähdössä töihin. Useana aamuna tilanne on sama, mutta nyt se on dokumentoituna.

Vanhin on oppinut laittamaan kengät niin kuin ne pitääkin eli reunaan. Siis kaksi vanhaa sanontaa pitää paikkansa. Nuorimman kanootit on keskimmäisenä. Nuorimman kengät on kuvassa numero yksi (1)  ja vanhimman neljä (4). Kaikki kengät asettuvat suoraan verrannollisesti ikäjärjestyksessä keskeltä reunalle 1, 2, 3 ja 4. Tämä käy jo tieteellisestä todistuksesta.

Kuvasta selviää myös se totuus, että naisilla (3) on useampia kenkiä, neljä paria. Tämähän on jo yleismaailmallisesti tiedossa. Ja näyttää yleinen linjaus pätevän myös taloudessamme.

Kuva kertoo ja todistaa kaiken.