torstai 10. tammikuuta 2019

Maalaisjärjen muistokirjoitus

MUISTOKIRJOITUS †

Tänään suremme vanhaa ystävää joka on poistunut keskuudestamme, maalaisjärkeä, joka eli kanssamme monta vuotta. Kukaan ei ole täysin varma siitä kuinka vanha maalaisjärki oli, koska syntymätiedot ovat jo ajat sitten hukkuneet byrokraattisessa puhdistuksessa.

Maalaisjärki tullaan muistamaan muun muassa seuraavista arvokkaista lausahduksista:

”On viisasta mennä sisälle kun sataa”,

”Varhainen lintu madon nappaa”,


”Elämä ei ole aina reilua” ja ”se VOI olla minun syyni”.

Maalaisjärki eli yksinkertaisten, järkevien taloussäntöjen mukaan.

”Älä tuhlaa enempää kun tienaat” ja uskottavien ohjenuorien mukaan.

”Aikuisilla – ei lapsilla – on vastuu”.

Maalaisjärjen terveys alkoi huononemaan nopeasti, kun hyvää tarkoittavia, mutta raskaita sääntöjä alettiin luomaan.

”Raportteja, että 6-vuotiasta poikaa syytettiin seksuaalisesta häirinnästä, koska hän suuteli luokkatoveriaan”,

”Teinit erotettiin koulusta, koska käyttivät suuvettä lounaan jälkeen”.

”Opettaja menetti työnsä, kun rankaisi huonosti käyttäytyvää oppilasta”


– kaikki tämä heikensi maalaisjärjen elinvoimaa.

Maalaisjärki menetti jalansijansa, kun vanhemmat hyökkäsivät opettajia vastaan, kun nämä tekivät työn, jossa vanhemmat itse olivat epäonnistuneet

– eli loivat kuria oppilaissa.

Tilanne paheni, kun koululta vaadittiin vanhempien lupa antaa aurinkovoidetta tai päänsärkytabletti, mutta koulu kiellettiin ilmoittamasta vanhemmille, kun oppilas tuli raskaaksi ja toivoi aborttia.

Maalaisjärki menetti elinhalunsa, kun kirkoista tuli kaupallisia ja rikollisista alettiin huolehtimaan paremmin, kun heidän uhreistaan.

Maalaisjärki tyrmistyi täysin, kun et saa puolustautua omaan taloosi murtautuvaa rikollista vastaan ja varas voi haastaa sinut oikeuteen väkivallasta.

Lopulta maalaisjärki luovutti eikä halunnut enää elää kun selvisi että henkilö ei voinut ymmärtää että höyryävä kahvikuppi on kuuma – pudotti sen syliinsä – ja sai huomattavat vahingonkorvaukset.

Maalaisjärjen kuolemaa edelsi hänen
- vanhempiensa, TOTUUDEN ja LUOTTAMUKSEN,
- hänen elinkumppaninsa HYVÄN ARVOSTELUKYVYN,
- tyttärensä VASTUUN ja
- poikansa VIISAUDEN
poismeno.

Maalaisjärjen jatkajina ovat hänen neljä velipuoltaan,
- ”TIEDÄN OIKEUTENI”,
- ”HALUAN KAIKEN NYT”,
- ”SE OLI JONKUN MUUN VIKA” ja
- ”OLEN UHRI”.

Hautajaisiin osallistuvien lukumäärä oli hyvin pieni, koska niin harva ymmärsi maalaisjärjen poistuneen ikuisiksi ajoiksi.

Jos vielä muistat maalaisjärjen, lähetä tämä edelleen

– jos ET – tee kuten useimmat – EI MITÄÄN....

Ei kommentteja: