Keskeisin tekijä tässä keskustelussa on melutaso, sillä tutkimukset osoittavat häiriintyvyyden nousevan voimakkaasti, kun melutaso asuinrakennusten ulkopuolella ylittää 35 desibeliä. Tämä raja on huomattavasti perustellumpi kuin perinteinen 40 desibelin ohjearvo, sillä kyse on nimenomaan ihmisen kyvystä palautua ja nukkua rauhassa ilman teollisen äänen aiheuttamaa rasitusta. Jotta asukkaiden luottamus päätöksentekoon säilyy, on välttämätöntä, että melumallinnukset tilataan riippumattomilta asiantuntijoilta jo kaavoitusvaiheessa eikä niitä jätetä pelkästään hankekehittäjien omien arvioiden varaan. Samalla on huomioitava tuulivoimamelun sykkivä luonne, joka vaatii mallinnuksissa erityistä amplitudimodulaatiokorjausta.
Pelkkä meluraja ei kuitenkaan riitä, vaan nykyisten massiivisten, jopa 260 metriä korkeiden voimaloiden kohdalla tarvitaan selkeitä suojavyöhykkeitä. Vähintään 1200 metrin etäisyys vakituiseen ja loma-asutukseen on välttämätön minimi turvaetäisyyden varmistamiseksi. On myös kestämätöntä, jos hankkeita yritetään ajaa läpi vaihtoehdoilla, jotka eivät täytä asetettuja vaatimuksia. Jos suunniteltu hanke ei sovellu paikallisiin periaatteisiin, on päättäjien uskallettava valita joko merkittävästi pienempi toteutustapa tai luovuttava hankkeesta kokonaan paikallisten asukkaiden eduksi.
Oikeudenmukainen tuulivoimarakentaminen edellyttää myös taloudellista vastuunkantoa. Tuulivoimayhtiöiden on kyettävä esittämään purkuvakuudet ja solmimaan selkeät haittakorvaussopimukset vaikutusalueen maanomistajien kanssa jo ennen kaavaehdotusten hyväksymistä. Vihreä siirtymä onnistuu vain, jos se on sosiaalisesti hyväksyttävää ja jos siinä uskalletaan asettaa ihminen ja lähiympäristön rauha teollisen tuotannon edelle. Tiukka 35 desibelin raja ja selkeät pelisäännöt ovat tässä keskustelussa tärkeimmät oikeudenmukaisuuden mittarit.