- Vuonna 2022 tilinpäätöksessä oli kumulatiivinen alijäämä -3,5 M€.
- Vuoden 2023 tilinpäätöksen tulos on +1,2 M€
- Eli sitten kumulatiiviseksi alijäämäksi muodostuu -3,5+1,2 = -2,3 M€
- Rahastossa ("varaylijäämä") on 6,9 M€, sähköosakkeiden myynti aikoinaan
- Poistoeroa on olemassa +2,6 M€
- Eli nyt ollaan kumulatiivisesti -2,3+6,9+2,6 = 7,2 M€ eli plussalla ollaan
- Valtionvarainministeriön viimeisimmän ennusteen mukaan 2024 tulokseksi on parhaiden arvioiden mukaan muodostumassa hieman tappiolliseksi eli -0,5 M€ vuonna 2024
- Täten tilinpäätöksessä 2024 ollaan kumulatiivisesti arvossa +6,7 M€.
On kuitenkin huhuiltu, että SOTE vuokrien loppumisen merkittävästä vaikutuksesta, mutta sitä ei ole avattu sen enempää. Ja maakuntalehdessä on kirjoitettu, että Jämsän kaupungin taloudellinen tilanne on katastrofaalinen.
Mutta loppukaneettina totean, että tuloja pitää saada ja vyö pitää pitää kireällä sekä päätetyt säästötoimenpiteet tulee tehdä.